tiistai 29. lokakuuta 2019

Asiakkaalla on oikeus vaatia palvelua

Mietimme Marin kanssa usein palvelemmeko asiakkaita varmasti hyvin ja olemme keksineet kaikki tavat miellyttää ja ilahduttaa asiakasta. Ehkä tästä voisi tehdä jonkun asiakas kyselynkin ettei kaikki perustu vaan mutu-ajatteluun.

Hoidossa ei saa olla liian kylmä tai kuuma

Kasvohoidon aikana asiakkaan asento pitää olla mahdollisimman hyvä ja mikään ei saa puristaa tai kiristää. Yritämme aina huomioida sen, että tullessaan hoitoon asiakas on yleensä kuumissaan kävelyn jälkeen. Sitten, kun rentoudutaan ja ollaan paikallaan alkaa yleensä tulla kylmä. Vaihdevuosi-iässä on helposti kuuma ja kylmä vuoron perään ja silloin siirtelen asiakkaan peittoa samaan tahtiin. Meillä on useampia peittoja eri vuoden ajoille ja yritänkin aina kysellä millainen olotila asiakkaalla on. Toivon, että asiakas sanoisi reippaasti ja suoraan mitä hän haluaa.
Näin talvella asiakkaille helposti tulee kylmä hoidosta lähtiessä. Joten ottakaa ylimääräinen villatakki mukaan, koska minusta tuntuu pahalta, että asiakas lähtee tärisevänä meiltä pois. Hoidon aikana ihminen rentoutuu ja verenkierto hidastuu joten tästä seuraa helposti vilu, kun lämpimät peitot poistetaan. Jotkut ihmiset haluavat, että jalat on aina paljaina ja toiset taas vaativat monenlaista lämmikettä ja sitäkään minä en voi tietää. Kylmävarpaiselle meillä on antaa lämpimät pörrösukat hoidon ajaksi ja kuumotuksesta kärsivät voivat ottaa jalat paljaiksi. Tällaisena flunssaisena aikana asiakasta alkaa helposti yskittämään, kun lima lähtee kasvohieronnan aikana liikkeelle ja selällään oleva asento lisää yskän ärsytystä. Tämän takia olemme varanneet erilaisia yskänkarkkeja ja niiden imeskeleminen yleensä auttaa. Silloin, jos koette veden auttavan paremmin annamme sitäkin. 


Mikään ei saa puristaa tai kiristää

Hiuksista kannattaa ottaa pois kaikki soljet ja pinnit, koska ne pidemmän päälle takuulla häiritsee. Ponihäntää käyttävät niin kuin minä itsekin voi koota hiukset päälaelle tai jättää auki, mutta niskan alla oleva hiuslenkki alkaa pian vaivaamaan. Me vedämme hiuspannalla hiukset tarkasti pois kasvoilta ja loput laitamme kertakäyttömyssyn sisään. Mikään ei häiritse niin paljoa hoitoa kuin kasvoilla pyörivät hiukset ja ellei niitä saa pois hoidosta ei tule mitään. Tuo hiuspanta ei saa olla liian tiukalla joten sanokaa siitä heti. Näissä hiuspannoissa on se ongelma, että ne ovat joustofroteeta ja tuo joustavuus vähenee kymmenien pesujen jälkeen. Sitten tuo pantakin voi olla asiakkaalle sopimattoman lyhyt ja haen heti uuden, jos asiakas siitä huomauttaa. Muihin asioihin en oikein pysty vaikuttamaan, mutta jos joku vaivaa teitä, kertokaa siitä ja etsitään asialle ratkaisu. Tunnen todella helposti käsissäni, jos asiakas ei rentoudu ja joku vaivaa häntä. Olen oppinut lukemaan ihmistä niin hyvin, että huomaan heti ellei asiakkaalla ole hyvä olla. Te olette maksava asiakas ja minun ja Marin velvollisuus on tehdä olotilanne mahdollisimman hyväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti