tiistai 15. lokakuuta 2019

Kosmetologit koekaniinina

Otimme taas Marin kanssa kokeiltavaksi muutamia uutuustuotteita. Mehän aina koekäytämme itse kaikki tuotteet mitä myymme ja käymme tiukan keskustelun kummankin kokemuksista. Meillä ei ole myynnissä yhtäkään tuotetta joista en vilpittömästi voisi sanoa sen olevan erinomainen.

Karvat kiinnostaa

Tämän Yumi Lash ripsien kestotaivutuksen myötä myös muut karvoihin vaikuttavat tuotteet ovat alkaneet kiinnostaa. Sama maahantuoja joka tuo näitä Yumi Lash menetelmän tuotteita Suomeen myy myös muita mielenkiintoisia tuotteita. Otimme niistä muutamia kokeiluun, koska teoriassa ne vaikuttivat tosi hyviltä ideoilta. Kuitenkin kaikki on parasta kokeilla ensin käytännössä, koska olen niin monta kertaa pettynyt, kun tuote ei toimikaan. Kokeilemme ensin ripsivärin jossa on samassa ripsivärin pohjustustuote eli primer. Olen tosi ihastunut tähän ripsivärin pohjustustuotteeseen, mutta en ole vielä löytänyt meille myyntiin sopivaa. Youngbloodilla sellainen oli muutama vuosi sitten ja se oli loistava tuote millä sai helposti tuuheat pitkät ripset. Tämä kokeilussa oleva tuote vaikuttaa tosi kätevältä, koska siinä on ripsiväri toisessa päässä ja toisessa primeri. Kummassakin on roll on harja jolla saa siistin meikin. Sitten kokeilemme kulmaväriä joka on myös pakattu niin, että toisessa päässä on väri millä kulmat tummennetaan ja toisessa päässä on kiinnittävä geeli joka saa karvat pysymään järjestyksessä. Varsinkin vanhemmiten kulmiin tulee paksuja jouhimaisia karvoja jotka sojottavat miten sattuu. Todella toivon, että nämä kaksi tuotetta ovat ihan kunnollisia, koska moni vakioasiakas kaipaa tämän tyyppisiä tuotteita.


Apu hiusten lähtöön

Vanhemmiten myös hiukset alkavat harventumaan ja lähtemään ja moni asiakas kokee siitä paljon murhetta. Otin kokeiluun myös shampoon ja hoitoaineen jotka vähentävät hiusten lähtemistä ja tuuheuttavat karvan laatua. Jos niistä tuntuu olevan yhtään hyötyä otan ne heti myyntiin, koska tarvetta tällaisille tuotteille on ja niitä kysellään usein. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään hiustenhoitotuotteita myynnissä, kun Dermalogica lopetti shampoon ja hoitoaineen valmistamisen. Näitä Dermalogican shampoota ja hoitoainetta kysellään edelleenkin usein. Olisi kiva, että voisimme tarjota asiakkaille tuotteet joita he kaipaavat. Tiedän, että nämä kokeiltavana olevat tuotteet ovat hyvin suosittuja ja myös kollegat kehuvat niiden vaikutuksia. Niitä ei ole tietääkseni myynnissä Hämeenlinnassa ollenkaan. Toivotaan, että tuotteet tekevät mitä lupaavat. Kerron heti, kun olemme niitä kokeilleet otammeko niitä myytäväksi asiakkaille.

1 kommentti:

  1. Kerrankin voin kertoa, että nuo tuotteet tekee mitä lupaa. Olen ihan innoissani tästä ripsiväri+primer yhdistelmästä ja samoin kulmakarvatuote oli oikein hyvä. Tuo shampoo ja hoitoaine olivat ihan mukavan tuntuisia ja niitähän voi käyttää kaikki, vaikka ei olisikaan hiusten lähtö ongelmaa. Nämä kaikki tuotteet ovat Revitalash sarjasta joka on taaskin amerikkalainen. Aina, kun löydän jonkun kivan uutuuden se onkin Amerikassa valmistettu. Tämä on selvä osoitus siitä, että perinteiset kosmetiikkamaat Ranska ja Saksa alkaa olla syrjäytetyt ja amerikkalaiset valmistavat hyvä laatuisia tuotteita kohtuu hinnalla.
    Otan varmaankin ne myyntiin vielä ennen joulua. Tuo ripsiväri missä on pituutta ja tuuheutta tuova primer on noin 45€, kulmakarvatuote 35€ ja shampoo ja hoitoaine noin 45€ ja ne ovat 250 ml pulloja.

    Inkeri

    VastaaPoista