lauantai 5. lokakuuta 2019

Hoitola terveystarkastettiin

Suhtaudun vähän sarkastisesti tähän terveystarkastajan käyntiin, koska he aina kiinnittävät huomiota epäolennaisiin asioihin. Ei tunnu kivalta, kun joku tulee arvioimaan ja arvostelemaan minun työllä ja vaivalla tehtyä yritystäni.

Terveystarkastajan käynti on lakisääteinen

Lain mukaan kauneushoitoloissa pitää terveystarkastajan käydä kolmen vuoden välein, mutta ainakin meidän kohdalla aikaa kuluu 6-7 vuotta. Kysyin, että tarkastavatko he kaikki uudet hoitolat mikä minusta olisi todella tärkeää. Vastaus oli ettei he aina ehdi, kun niitä tulee ja menee niin paljon. Kampaamot on jo jätetty pois terveystarkastajan työstä enkä oikein näe sitä tarpeelliseksi meilläkään muulloin, kun siirrytään uuteen toimitilaan tai avataan uusi hoitola. Tämä rouva myönsi ettei hänellä ole harmaata haisuakaan kosmetologin työstä eikä hän ole koskaan käynyt kosmetologilla. Siitä huolimatta hän suhtautui työhömme hiukan ylimielisesti. Hänen tapansa kysyä asioita oli niin epämääräinen, että niiden tarkoitusta ei oikein ymmärtänyt. Heti aluksi hän kysyi tiedostammeko me, että asiakas tai me itse voimme saada tartunnan tai sairauden kauneushoitolassa. Tottakai me se tiedostetaan, koska jo kosmetologin koulutukseen kuuluu aseptiikka. Mitä tahansa uutta meille koulutetaan sen yhteydessä käydään aina läpi desinfiointi ja aseptiikka. Selitimme hänelle tämän ja sen jälkeen hän alkoi kertomaan kuinka lääkäriasemat ja pienetkin hammaslääkäri vastaanotot pyytää uutta asiakasta täyttämään kirjallisen kysymyslistan. Vasta siitä ymmärsin mitä hän ajoi takaa ja annoin hänelle esitietolomakkeen minkä jokainen uusi asiakas täyttää. Siinä kysytään ihotautilääkärillä käynneistä, allergioista, lääkityksistä ja ihoon vaikuttavista sairauksista. Terveystarkastaja oli aivan ihmeissään, että me vähän hölmöt kosmetologit olemme osanneet tehdä sellaisen kysymyslistan. Hän pyysi sen omakseen, koska ei kuulemma ole koskaan ennen nähnyt kauneushoitolassa sellaista. Tarkensimme vielä, että kysymme hoidon yhteydessä vielä enemmän terveyden tilasta ja tutut asiakkaat sen kertoo kysymättäkin. Mietin, että kyllä näitä esitietolomakkeita on monella kosmetologilla, mutta kukaan ei hoksaa hänen kysymyksiään. Kysymys tartuntojen tiedostamisesta olikin tiedustelu millainen esitietolomake meillä on.

Purkkiarmeijan komentaja

Seuraavat huomiot kohdistui meidän työhuoneen purkkeihin ja purtiloihin. Purkkiarmeija on ihan kongreettinen nimitys, koska me tarvitsemme monenlaista tuotetta. Tätä purkki määrää hän paheksui ja hänen mielestään ne pitäisi olla kaapissa eikä työpöydällä. Eipä siihen oikeastaan voinut mitään sanoa, koska hänen näkemyksensä oli sellainen. Meidän pitäisi kymmeniä kertoja hoito keskeyttää ja hakea taas seuraava tuote kaapista. Hänen mielestään ilman niitä purkkeja pöytäpinnat on helpompi desinfioida. Tokihan se sitä helpottaa, mutta työn sujuvuuden kannalta se on mahdoton ajatus. Lopuksi hän kyseli siivouksesta ja meillähän käy siivooja. Hän ihmetteli vähäistä siivousväline määrää, mutta kerroin siivoojan tuovan kaikki mukanaan. Seuraava kysymys oli, että miten me sen siivoamme, jos asiakas oksentaa lattialle. Sellaiseen emme ole etukäteen vaurautuneet eikä niin ole vielä koskaan tapahtunut, mutta tuskin sen siivoaminen mikään mahdoton tehtävä olisi. Oikeastaan en ymmärrä miten olennaista on, että olemme varautuneet asiakkaan oksentamiseen. Yhtä hyvin voisin odottaa, että taivas putoaa niskaan. Tämä lysti maksaa yrittäjälle vähintään 130€ ja ymmärrän hyvin, että paikoissa joissa käydään joka kuukausikin se on suuri raha.

2 kommenttia:

  1. Hyvin outoa, että hoitoloita käy tarkastamassa henkilöt jotka eivät tiedä mitään hoitoloiden aseptiikasta. Itse ajattelen että tarkastajien pitäisi tarkatsaa välineiden desinfiointi, asiakkaiden jälkeinen siivous yms yms, ettei seuraaville tartu mitään. Tiedän muutamia hoitoloita joissa harjoittelupaikan yhteydessä on tullut hieman omasta puolesta arvostelua esim. jalkahoitokamojen steriloinnista tai muutenkin puhtaudesta, kun samoja veitsenteriäkin saatetaan käyttää seuraaville säästämisen vuoksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. Kauneushoitolassa on monta asiaa mitkä voisi levittää tartuntoja, mutta vielä kukaan terveystarkastaja ei ole ollut niistä kiinnostunut. Hoitolani on työvuosinani tarkastettu 5-7 kertaa ja aina terveystarkastajan kysymykset ovat olleet täysin epäloogisia. Tämä myönsi heti tullessaan ettei tiedä meidän alasta yhtään mitään. Eikä hän ollut koskaan edes käynyt kosmetologilla, mutta siitä huolimatta hänellä oli epäluuloinen asenne. Me itse esittelimme Marin kanssa kertakäyttöisiä Dermatuden moduulipäitä, miiliun neuloja yms. Hänellä ei ollut mitään käsitystä minkälaisia välineitä meillä on. Ilmeisesti ainoa tartunnan aiheuttaja hänen mielestään olisi, jos asiakas oksentaa lattialle. Kyllähän minä sen uskon, että tartuntavaara on suuri jos meillä lilluu yrjöä lattialla, mutta kuinka monelle asiakkaallemme on sellainen tullut edes mieleen.
      Voi olla etten osaa asettua asiakkaan asemaan tässä kohtaa ja kysynkin kuinka moni asiakas on ollut huolissaan siitä, että saa meiltä mahataudin sen takia, että edellinen asiakas on oksennellut hoitohuoneessa?

      Inkeri

      Poista