sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Näytekoot ovat suhteessa paljon kalliimpia kuin myyntikoot

Jokainenhan tietää ettei maailmassa ole ns.ilmaisia lounaita vaan aina niistä joutuu maksamaan. Näin on aina näytteiden ja matkakokojen kohdallakin. Siksi emme pysty jakamaan niitä mielinmäärin, koska ne ovat iso kuluerä meille.

Näytteet ovat kokeilua varten

Minusta on äärimmäisen tärkeää, että näytetuotteet ovat olemassa ja asiakas pääsee kokeilemaan uutta tuotetta. Näytteiden ja matkakokojen ostaminen ja käyttäminen on kuitenkin paljon rajoitetumpaa kuin myyntikokojen. Dermalogica ja iS Clinical suhteuttaa näytteet meidän ostojen määrään. Meidän pitää ostaa määrätyllä summalla myyntituotteita, että saamme ostaa tietyn määrän näytteitä. Näytteiden hinnat vaihtelee niiden pakkauksista ja koosta riippuen. Suhteessahan pienen tuubin tekeminen on ihan yhtä kallista kuin isonkin tuubin. Näytteistä tekee kalliit juuri tämä pakkaaminen eikä itse tuotemäärä. Esimerkiksi iS Clinicalin seerumit pikkukokoinakin ovat pakattu lasiseen pipettipulloon, koska niiden raaka-ainepitoisuudet eivät säily muovipullossa yhtä hyvin. Tosin tuo lasi on ympäristö ystävällisempää kuin muovi, mutta kalliinpaa. Dermalogican näytepussit maksavat meille noin 1-4,5€ ja iSClinicalilla kaikki pussinäyteet ovat 2,60€. Dermalogican matkakoot ovat noin 6-24€ ja iS Clinicalilla suurin osa on viitisen euroa, mutta tuo Eclipse sk 50 pikkupumppupullo maksaa meille kympin verran ja se onkin meidän kallein näytetuote. Näistä hinnoista johtuu ettemme voi jakaa näytteitä mielin määrin. Olemme tehneet Marin kanssa päätöksen ettemme enää lähetä postin kautta pelkästään näytteitä ellei asiakas käy hoitolassa tai käytä verkkokauppaa. Se voi olla jonkun kohdalla haitta, mutta pyytäjiä on sen verran paljon ja kaikkien todellista kokeiluhalua on vaikea mitata. Tosin en muista yhtään tapausta, että joku joka on meiltä saanut näytteitä postitettuna olisi koskaan ostanut niitä myöhemminkään. 

Kaikista tuotteista ei ole näytteitä

Dermalogicalla ja iS Clinicalilla on muutamia tuotteita joista ei ole näytteitä olemassakaan. Myöskään meikkituotteista Youngbloodilla tai Joan Collinssilla ei ole näytteitä enkä usko, että millään muullakaan sarjalla olisi. Pienen huulipunan valmistaminen on ihan yhtä kallista kuin isonkin    ja meikeissä nuo pakkaukset nostavat hintaa muutenkin. Yksi tuubi on helppo valmistaa ja siksi halpa, mutta esimerkiksi huulipunahylsy on jo paljon monimutkaisempi ja materiaalikin on kalliinpaa. Dermalogicalla ei ole näytteitä hoitosuihkeista vaan ne ovat matkakokoja joiden hinta meille on kympin ja kahdenkympin välillä. Matkakokoja on vakituisesti saatavilla Dermalogicalla noin kymmenestä tuotteesta kaikki muut toimitetaan sesongin mukaan. Dermalogica on hyvin tarkka miten monta myyntikokoa pitää ostaa, että saamme ostaa yhden matkakoon. Yleensä sesongin mukaan Dermalogica valmistaa erän matkakokoja ja enempää sinä vuonna ei tehdä. Pienen erän valmistaminen on myös kohtuuttoman kallista. Me emme ole kiusallamme antamatta jotain näyte-tai matkakokoa vaan niitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. iS Clinical ei ihan niin tiukasti sido näytekokoja ostoihin, mutta tietysti niiden hinta meille voi vaihdella ostojen mukaan. Heilläkään ei kaikista tuotteista tehdä näytteitä tai niitä ei ole aina saatavilla. Tämä systeemi voi kuulostaa kuluttajalta aika sekavalta, mutta käytännössä se toimii hyvin. Yrittäjällä pitää olla päässään yksi taskulaskin näytteitä varten ja toinen myyntituotteita varten. Yleensä olemme Marin kanssa erittäin hyvin selvillä mitä näytekokoja on milloinkin saatavilla. Ne myös sitovat paljon rahaa, mutta ovat asiakkaille tärkeitä. 

2 kommenttia:

  1. Anonyymi12:39

    Voiko saada (vaikkaa ostamalla) omaan pieneen purkkiin voidetta?
    Joitain tuotteita haluaisin kokeilla, mutta joskus ihoni ärtyy (en tiedä syytä) ja siksikin olen taantunut vain vakituotteisiin.

    Sitä jauhomeikkiä (Honey sävyn ostin joskus, mutta se näkyy ihostani, jos en ole ruskettunut ja jäänyt siksikäyttämättä) ja seerumia maksaläiskille olen miettinyt.
    Kehtaanko tulla pyytää niistä naytettä omaan pikkupurkkiin (tottakai voin maksaa näytteen hinnan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille voi poiketa ja annamme mielellämme näytteitä, jos asiakas haluaa kokeilla jotain tiettyä tuotetta. Toinen juttu onkin sitten, jos kyseisestä tuotteesta ei ole olemassa näytteitä niin meillä ei ole mistä antaa. Meikeissä tämä on yleistä, koska ei ole mitään tapaa miten saa ripsiväristä tai huulipunasta näytteen ellei ota koko tuotetta kotiinsa ja siitä saisimme terveystarkastajan heti kimppuumme, jos antaisimme meikkejä kotikokeiluun. Tuosta jauhemaisesta YB:n Natural Mineral Foundation meikistä ei ole näytteitä. Me emme myöskään pysty avaamaan meidän testereitä niin, että sieltä voisi ottaa tuota jauhetta johonkin purkkiin. Toisaalta nyt myös kuulostaa siltä, että ilmeisesti mineraalimeikin levitystavassa on jokin ongelma koska ne värisävyt sopeutuvat jokaisen ihmisen omaan ihon väriin. Tuo Honey sävy on yleensä erittäin hyvä kalpeutta neutralisoiva ja kuulautta tuova väri. Mineraalipigmentin idea onkin siinä, että se päästää läpi ihon omaa värisävyä joten se näyttää aina luonnolliselta kenellä tahansa. Tule ihmeessä keskustelemaan niin keksitään ratkaisu miksi tuo Honey sävy ei vaikuta sopivalta.
      Voi olla, että nämä näytekäytännöt tuntuu nuljuilta ja me vaikutamme piheiltä, mutta asioita säätelee niin moni asia. Näytteiden myyminen on ehdottomasti kielletty ja se lukee jokaisessa pikkupussissakin erikseen. Terveystarkastaja taas kieltää voiteiden yms.jakamisen muissa kuin niille tarkoitetuissa pakkauksissa.
      Toisaalta on myöskin se asia etten juuri koskaan tunne kosmetologina tarvetta, että asiakkaan pitäisi kokeilla jotain tuotetta varmistaakseen sen sopivuus. Yleensä tiedän 99% varmasti, että neuvomani tuote sopii asiakkaalle. Asiakas kokeilee näytteen siksi, että itse vakuuttuu sen sopivuudesta tai siitä pitääkö sen käytöstä. Kosmetologin tapa suositella tuotteita on erilainen kuin esim.kemppareissa, koska tunnemme tuotteet täydellisesti ja yleensähän teemme suositukset sen jälkeen, kun olemme jo tehneet kasvohoidon.
      Tulipas nyt pitkä ja sekava selitys:)


      Tuosta pigmenttiläiskiin tarkoitetusta seerumista on olemassa näytteitä joten poikkea hakemaan.

      Inkeri

      Poista