Siirry pääsisältöön

Tärkeää tietoa!

Perjantaina 27.12 alkaa taas normaali arkityö ja hoitola avataan kello kymmenen. Nyt on vaan tosi harmillinen ongelma, kun hoitolan sähköposti toimii epämääräisesti. Huomasimme Marin kanssa jo viime viikolla, että sähköpostiviestejä tulee harvinaisen vähän. Korkeintaan kymmenen prosenttia normaaliin verrattuna. Soitin viime perjantaina ensimmäisen kerran Telialle ja sitten maanantaina 23.12 uudestaan. Vastaukset oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Kukaan ei tiedä missä on vika eikä sitä milloin vika saadaan korjattua. Huomenna menen jo lankoja pitkin heti aamusta.
Olen tänään iltapäivällä vastannut kaikkiin asiakkaiden sähköpostiviesteihin ja ellette ole saaneet vastauksia viestiinne ne eivät ole tavoittaneet meitä. Kiireellisessä asiassa soittakaa tai laittakaa tekstari hoitolan numeroon 050-5860310! Tilanne on tosi kiusallinen ja toivon, että jaksatte olla pitkämielisiä.
Jään huomisen jälkeen talvilomalle ja hoitola on kiinni ensi viikon alun ma ja ti 30-31.12. Mari tulee työhön torstaina 2.1-20. Ikävintä on, että ellen saa sähköpostiongelmaa hoidettua perjantaina se jää Marin kiusaksi heti hänen lomansa jälkeen. Tietysti Mari osaa hoitaa asiat ihan yhtä hyvin kuin minäkin, mutta ei ole kiva tulla töihin ongelmien keskelle. Pyrin itse vastaamaan viesteihin loman alussa siihen saakka, kun Mari palaa työhön.
Minun ensimmäinen työpäivä on 14.1.-20.

Olen tosi kyllästynyt Telian palveluun ja taidan vaihtaa firmaa kunhan ehdin. Meillähän oli jo marraskuussa yli viikon maksupääte pois käytöstä, kun Telia piuhoissa oli vikaa. Silloin soitin asiakaspalveluun melkein joka päivä ja Telia vaan syytti maksupäätteen toimittajaa eikä edes tutkinut missä oli vika. Tämä tulee aika kalliiksi ja työlääksi pienelle yritykselle, kun tulee näin pitkiä tietoliikenne katkoja. Kaikkihan tietää, että aikaa kuluu aina melkein tunti ennen kuin pääsee edes selittämään asiaansa oikealle ihmiselle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...