Olen aika varma siitä, että monella ihonhoito vähenee samalla kun meikin käyttö vähenee. Nyt, kun linnoittaudutaan kotiin etätyöhön, moni ei viitsi meikkailla ellei sitten osallistu videoneuvotteluihin. Itsensä laiminlyömisellä on kuitenkin lyhyet jäljet.
Meikki ja ihonhoito piristää mieltäkin
Olen vahvasti sitä mieltä, että itsensä hoitaminen on yhteydessä mielialaan. Ajattelen myös niin, että tällaisessa poikkeustilanteessa itsensä laiminlyöminen on ensiaskel masennukseen päin. Voi olla, että jonkun mielestä olen aivan väärässä, mutta sitä ei voida kiistää etteikö masennukseen liity myös välinpitämättömyys omasta ulkonäöstä.
Kukaan ei tiedä miten pitkään me elämme näissä oloissa ja siksi minusta olisi hyvä valmistautua kestämään henkisestikin tätä mahdollisimman pitkään. Nyt olisi tärkeää pitää kiinni niistä päivärutiineista, joista voi kiinni pitää. Esimerkiksi meikkaaminen aamuisin ja tehokas ihonhoito iltaisin. Yleensä koko perheen olotila on kiinni äidin mielialasta ja hyvinvoinnista ja siksi nyt onkin entistäkin tärkeämpää pitää itsestään hyvää huolta.
Poikkeusaikojen ihonhoitoa
Nyt kannattaa panostaa ihon kuorintaan ja tehokkaisiin hoitoseerumeihin. Varsinkin, jos ei käy kasvohoidoissa säännöllisesti. Meidän hyvä tarjous FRESH-UP KASVOHOIDOSTA NYT 49€ (87€) mahdollistaa tietysti sen, että voi käydä vaikka parin viikon välein virkistämässä itseään ja ihoaan lyhyemmässä kasvohoidossa.
Mikäli ihonpuhdistus jää päivittäin huonommalle, niin silloin kannattaa suihkun yhteydessä käyttää mietoa kuorintaa vaikka joka päivä. Nyt tarjouksessa oleva Dermalogican DAILY SUPERFOLIANT NYT 49€ (63€) sopii tähän tarkoitukseen erittäin hyvin, koska sitä voi käyttää joka suihkukäynnillä. Samoin iS Clinicalin WARMING HONEY CLEANSER 52€ sopii päivittäiseen käyttöön myös hyvin kuivalle iholle. Käytän itsekin sitä välillä parikin viikkoa joka iltaisena puhdistusaineena.
Seerumeja kannattaa käyttää aamulla ja illalla ja Dermalogican MULTIVITAMIN POWER SERUM NYT 59€ (77€) toimii kiinteyden ylläpitäjänä kaikilla yli kolmekymppisillä. Lisääntynyt sisällä olo kuivattaa ihoa ja tietysti näivettää koko ihmistä. Yrittäkää päästä nauttimaan kevätauringosta ja raittiista ilmasta joka päivä. Muistakaa kuitenkin ihon hyvä suojaus uv-säteilyltä. Viidenkympin suojalla on Dermalogican DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 69€ ja iS Clinicalin ECLIPSE sk 50 54€. Dynamic Skin Recovery on elvyttävä päivävoide ja Eclipse on ohuempi sekä sopii kaiken ikäisille.
Kaikille sopiva seerumi on iS Clinicalin HYDRA COOL SERUM 69€, joka sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa. Sitä voivat käyttää kuivaihoisetkin teini-ikäiset ja sen voi laittaa myös silmänympärille.
Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta
vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen
selviämiseen tästä poikkeustilanteesta.
vaikutatte suoraan pienen kotimaisen yrityksen
selviämiseen tästä poikkeustilanteesta.
Hei! Kysymykseni ei liity kirjoitukseesi. Mitkä ihonhoitotuotteet antaisivat parhaan avun vaihdevuosi-ikäisen kasvojen hikoiluun? Vaivani alkoivat vajaa kuukausi sitten, nyt en tiedä mitä tuotteita käyttäisin. Suositteleisitko myös sopivaa aurinkosuojaa tässä tilanteessa?
VastaaPoistaKiitos tosi hyvästä kysymyksestä. Valitettavasti nämä hikiaallot on niin hankala juttu etten mitään varmaa konstia osaa tähän antaa. Voiteiden koostumus on tärkeä kriteeri ja geelimäiset voiteet sietävät hien valumista paremmin kuin täyteläiset voiteet. Millään ihonhoitotuotteella ei pysty hikoilun määrää vähentämään, mutta meillä on useita vaihtoehtoja mitkä sietävät hikoilua hyvin.
PoistaYövoiteena Dermalogican Sound Sleep Cocoon NYT 53€ norm.78€ on ihan erinomainen, koska se on ohut ja geelimäinen voide. Siinä olevat raaka-aineet rauhoittavat herkkää ihoa joten se ei ainakaan vilkastuta hikoilua lisää.
Tiedän omasta kokemuksesta miten harmittavaa tuo hikoilu on ja se helposti sotkee myös meikin. Tärkein asia on meikin kanssa, että poistaa hien taputtelemalla eikä vedä sitä pois. Kasvopaperilla vetely vie aina osan meikkiä ja parissa tunnissa meikki onkin ihan epätasainen.
Silmänympärysvoiteena Dermalogican Total Eye Care sk15 47€ ei lähde valumaan kovin helposti. Erinomainen seerumi on iS Clinicalin Youth Serum 185€ joka on geelimäinen ja vaikutukseltaan supertehokas. Samoin puhdistustuotteena iS Clinicalin Cleansing Complex 52€ on hyvä ja se neutralisoi ihon ph:ta hikoilun jäljiltä. Päivä-ja yövoiteena Dermalogican ”vesivoide” Calm Water Gel 49€ on miellyttävä ja sopii hyvin meikin alle.
Aurinkovoiteeksi paras on ehdottomasta issin Eclipse sk 50 54€. Se imeytyy täysin ja se on päivävoide jossa samassa on erinomainen suoja. Sen alle ei tarvitse laittaa mitään ellei halua ja sitä saa myös lievästi värillisenä.
Hikoilu helposti kuivattaa ihoa ja lisää kuolleen solukon määrää ja paksu harmaa kerros syntyy paljon nopeammin kuin ennen. Kuorinta on siksi todella tärkeää ja siihen suosittelen Derman Daily Resurfacer 78€ hoitotassuja. Ne kuorivat, kosteuttavat ja kiinteyttävät.
Toivottavasti ohjeistani on hiukan apua sinulle.
Inkeri