keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kotitekoiset pandemiapoliisit

Noin kuukausi sitten, kun poikkeustila koronan takia alkoi, ihmiset julistivat "selviämme tästä yhdessä" ja muita sen kaltaisia kannustuksia. Nyt, kun ihmiset ovat vähän miettineet asiaa, on ilmeisesti osa päätynyt siihen, että heillä on oikeus valvoa muiden tekemisiä.



Kaveria ei kiusata

Talvisodan yhteishenki loi sanonnan, että kaveria ei jätetä. Se on ilmeisesti monelle nykyihmiselle liian suuri vaatimus ja toivoisin, että edes toteuttaisimme lausetta kaveria ei kiusata. 
Viime viikkoina olen lukenut erilaisissa kosmetologien facebook-ryhmissä miten vihamielisesti kollegoihin suhtaudutaan. Kosmetologit, jotka sulkivat liikkeensä heti, kun koronakriisi alkoi, syyttelevät liikkeitään auki pitäviä taudin levittäjiksi ja ahneiksi ihmisiksi. Myös muut yrittäjät, jotka ovat sulkeneet yrityksensä asiakaskadon vuoksi ärhentelevät toisille, joiden yritys on vielä auki.
Valitettavasti tämä toisten yrittäjien jahtaaminen on pahinta juuri omalla alallani sekä kampaajien ja hierojien kesken. Onneksi en ole mitään tällaista huomannut Hämeenlinnassa eikä kukaan ole ainakaan minulle kertonut näistä tapauksista. 
Näitä pandemiapoliiseja löytyy myös ihan tavallisista kaduntallaajista ja niistäkin keskustellaan paljon yrittäjien kokouksissa ja netissä. Ohikulkijat heiluttelevat nyrkkiään, jos näkevät auki olevan kampaamon tai kauneushoitolan. Liikkeisiin sisään meneville huudellaan ja yrittäjää nimitellään rumasti. Tätä on tapahtunut jo Hämeenlinnassakin ja siksi otin tämän aiheen esille. 
Nyt yhteiskunnan tilanne on niin hankala ettei ihmisten enää pitäisi hankaloittaa toistensa elämää enempää. Varsinkin yrittäjät ovat joutuneet kohtuuttoman paineen alaiseksi.


Yrittäjät ovat äärirajoilla

Suurin osa pienyrittäjistä toimii kestokykynsä äärirajoilla ja itse pelkään tästä syntyvän vielä itsemurhia ja vakavia sairastumisia. En tarkoita etteikö muutkin kuin yrittäjät joudu sinnittelemään hankalissa tilanteissa koronan takia, mutta tämän jutun kohde on yritykset ja yrittäjät. 
Itselläni on paras tuntuma yrittäjiin, koska olen ollut useita vuosia yrittäjäjärjestöjen hallituksissa välillä välivuosia pitäen. Tälläkin hetkellä saan tiedon koko Suomen yrittäjäasioista luottamustehtävieni vuoksi. Siksi pelkäänkin, että yrittäjille käy samoin kuin 1990-luvun alun lamassa. Ihan liian moni päätyi itsemurhaan liiallisen paineen alaisena. Nykytilanteessa on erittäin ajattelematonta alkaa osoittelemaan ja syyttelemään yksittäisiä yrittäjiä. Yritykset noudattavat aina valtiovallan säädöksiä ja Suomessa on ainoastaan ravintolatoiminta kielletty. Kampaamot ja kauneushoitolat saavat olla normaalisti auki eikä meille ole annettu mitään erityisohjeistusta. Tosin kosmetologin työhön aseptiikka kuuluu joka hetki eikä nämä nykyiset suositukset ole juurikaan muuttaneet desinfiointikäytäntöjä ainakaan meillä. Ainoastaan ovenkahvojen, kassan ja kassapöydän desinfiointiaineella pyyhkimisen olemme tehneet joka asiakkaan jälkeen ja sitä käytäntöä meillä ei ole ollut ennen koronaa. Muukin yleisten tilojen desinfiointi on nyt lisääntynyt, mutta hoitohuoneen ja välineiden aseptiikka on meillä selkäytimessä aina. 
Toivoisinkin, että jaksaisimme edelleen kannustaa toisiamme ja pidättyisimme toisten moittimisesta ja syyllistämisestä. Itse katson yhteiskunnalliseksi velkollisuudekseni pitää yritystäni toiminnassa, koska Suomen talouselämän pitää toimia. Se vasta suuren katastrofin tekee, jos sekin osa yrityksistä sulkisi ovet, jotka vielä pystyvät toimimaan. Onneksi meidän omat asiakkaamme ovat toimineet erittäin fiksusti ja omalla rahan käytöllään mahdollistaneet sen, että pystyn pitämään hoitolan toiminnassa ja itseni sekä Marin työelämässä kiinni. Suuret kiitokset ihanille asiakkaillemme!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti