maanantai 13. huhtikuuta 2020

Sotahistoria on tuki ja turva

Tämä nykytilanne on muuttanut hoitolan toimintatavat ihan tyystin. Näin vähän kasvohoitoasiakkaita hoitolassa viimeksi oli 1980-luvun alussa, kun aloittelin yrittäjänä. Uskon, että lopputulos tästä kaikesta muutoksesta on hyvä, koska nyt on tilaisuus pysähtyä miettimään asioita.


Itsensä kanssa pitää tulla toimeen

Nykyinen tilanne muistuttaa niin paljon yritykseni alkuvuosia, että kokemukset niiltä ajoilta neljänkymmenen vuoden takaa tulevat mieleeni. Tyhjästä aloittavalla kosmetologilla menee 3-5-vuotta ennen kuin työpäivät alkavat olla täynnä ja on riittävästi vakioasiakkaita. Ensimmäiset vuodet ovat aina sinnittelyä nykyisinkin aloittavalla kosmetologilla. 
Olen aina sanonut, että meidän alan yrittäjyyden alkuvaiheen pärjää se, jolla on kykyä viihtyä itsekseen ja pitkämielisyyttä odottamiseen. Moni ikäiseni kosmetologi ei päässyt alkuun sen takia, että he eivät malttaneet odottaa, jos joku kävisi, vaan pistivät heti oven säppiin, kun asiakkaita ei näkynyt. Sama tapa on edelleenkin, mutta nyt voi kännykässä palvella missä päin tahansa. Tosin, jos on katutason liiketila se on pidettävä auki, koska asiakas ei tule montaa kertaa uudestaan katsomaan olisiko ovi nyt auki. 
Minun voimavarani oli jo nuorena se, että viihdyin hyvin itsekseni ja saatoin kuluttaa aikaa lukemalla miten pitkään tahansa. Luin varmaan hoitolan ensimmäisinä vuosina Hämeenlinnan kirjaston lävitse. Olin jo silloin hurahtanut sotahistoriaan ja ne asiat valtasivat pääni myös kasvohoidon aikana. Yleensä asiakkaat nukkuvat pitkiä pätkiä kasvohoidon aikana ja kosmetologilla on aikaa olla ajatuksissaan. 
Ensimmäiset ns.sotapelit päässäni olivat vuoden 1939 tapahtumat, kun Saksa hyökkäsi Puolaan. Pyöritin sitä päässäni ja hain ratkaisuja millä tavalla Puola olisi voinut hyökkäyksen torjua. Opin päättelemään mielessäni syy-ja seuraussuhteita eri tapahtumista. Tähän sotapeliin jäin koukkuun ja olen tehnyt sitä nyt neljäkymmentävuotta. 

Räytymispäivän kasvohoito

Meillä on nyt erittäin edullinen Fresh-up kasvohoitotarjous 47€ (norm.87€), jonka hoitoaika on yksi tunti. Fresh-up kasvohoitoon kuuluu kevyt kuorinta, seerumin imeytys mikrovirralla, pitkä kasvohieronta, naamio ja kulmien muotoilu. Hoitoajan voi myös käyttää pelkästään kasvohierontaan ja naamioon.
Suunnittelin tämän kasvohoidon sitä varten, että väsyneet ja stressaantuneet ihmiset voisivat tulla meille rentoutumaan. Tämä Fresh-up kasvohoito on myös erinomainen jatkohoito Dermatude tai Nanolift -kasvohoidolle ja sen voi tehdä ihan viikonkin välein. Iholle parasta onkin, jos hoitoväli olisi tuo viikko eikä sitä pidempi aika.
Tämä Fresh-up kasvohoito on otettu ilolla vastaan ja moni asiakas onkin soittanut aamulla tai poikennut kadulta kysymään pääsisikö heti. Tuntuu tosi kivalta, että voin palvella asiakkaita näin lyhyellä varausajalla. Tähän en ole pystynyt kolmeenkymmeneenvuoteen. 
Monelle tulee nyt hetkiä, että tuntuu seinät kaatuvan päälle ja mihinkään ei voi oikeastaan mennä. Silloin on hyvä vaihtoehto kysäistä kasvohoitoaikaa, koska meillä tartuntavaara on minimaalinen. Olemme Marin kanssa osittain vuorotellen työssä, jotta meidän asiakkaatkaan eivät juuri toisiinsa törmää.
Saan kyllä aikani kulumaan edelleen tuolla sotimisella, mutta olisi täällä kyllä kunnon töitäkin ihan urakalla, jos viitsisi siivota joka kaapin ja laatikon. 
Olen ottanut tämän asiakaskadon vähän loman kannalta, kun olen tehnyt aina 50-60-tuntista työviikkoa. En enää tässä iässä viitsi turhia hötkyillä, kun kukaan ei tilanteelle mitään voi. Taloudellisesti tämä kolahtaa kovasti, mutta sitä en pelkää etteikö hoitola tästä selviydy. Selviytyminen on nyt kiinni teistä hyvät asiakkaat.

FRESH-UP kasvohoito nyt vain 47€!


2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen ja mukavan toiveikas kirjoitus yrittäjyydestä, niin alkumetreistä kuin tästä kummallisesta korona-ajastakin. Kiitos vinkistäsi olla kärsivällinen, niin teen. Kuten sanoit, täytyy liiketilan ovi pitää auki luvatusti, jotta potentiaaliset asiakkaat saavat haluamansa palvelun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Näin jälkeenpäin, kun luen viime keväistä tekstiäni tulee vahvasti mieleen sen hetken tuntemukset. Me selvisimme koronasta pelkällä säikähdyksellä ja liikevaihto notkahti ainoastaan maaliskuussa. Tästä suuri kiitos asiakkaillemme.
      Kauneudenhoitoalalla joutuu aloittava kosmetologi ja moni muukin elämään puolen päivän töillä. Asiakaspiirin löytäminen on vaikeaa ja se kehittyy hitaasti. Ne kosmetologit jotka olivat vasta aloittamisvaiheessa keväällä kärsivät koronasta pahiten.
      Itseäni suojelee pahimmalta stressiltä jo pitkä kokemus ja tieto siitä, että kaikista asioista aina selvitään.


      Inkeri

      Poista