tiistai 28. huhtikuuta 2020

Vappuvirkistys

Tämä on ennakkovaroitus siitä, että aion virkistyä vallan riehakkaaksi kauppiaaksi vappuna ja virkistän siinä samalla asiakkaitakin. Vappu on aina kevään suurin juhla ja minulla olisi paljon syitä juhlia asiakkaiden kanssa tänä keväänä, mutta se lykkääntyy tuonnemmaksi.




Hoitola avattiin neljäkymmentävuotta sitten

Olen avannut oman yritykseni 15.6.1980 ja siitä tulee nyt neljäkymmentä vuotta. Olin silloin kahdeksantoistavuotias ja luotin ammattitaitooni ja pärjäämiseeni totaalisesti. Vielä vuodenvaihteessa mietimme Marin kanssa jotain kuoharikestejä asiakkalle, jotka ovat mahdollistaneet nämä työvuodet. Nyt tulikin sen verran muuta mietittävää, että koko synttäri meinasi unohtua. Eikä näinä aikoina kutsuta ketään kyläilemään, joten sellainen juhliminen jää tuonnemmaksi. Tämä Vappuvirkistys on pienimuotoinen iloittelu asiakkaille ja sopii tähän hetkeen.
Marille tuli jo viime syksynä täyteen kaksikymmentä työvuotta ja juhlistaaksemme näitä synttäreitä meillä oli suunnitelmissa lähteä Lontooseen elokuun alussa Dermalogican kongressiin. Sattuneesta syystä kongressia ei järjestetä ainakaan siinä kohtaa ja uutta ajankohtaa ei ole vielä kerrottu. Sekin jää vain nähtäväksi milloin sellainen kongressi on mahdollista järjestää. Nykyisin kaikki on niin epävarmaa ja muutoksessa, ettei mitään suunnitelmia kannata tehdä.




Purkkiarmeijassa on miljoona lukukertaa

Toinen juhlan aihe on tämän blogin lukijamäärä. Tänä keväänä tulee miljoona lukukertaa täyteen ja se on ihan huikea luku tämän tyyppiselle blogille.  Purkkiarmeijan komentaja blogin tarkoitus on ollut kertoa ja neuvoa asiallisia ja ammattitaitoisia ihonhoitomenetelmiä kuluttajille. Tällainen asiapitoinen blogi, jonka pitäjä ei ole mikään julkkis, saa harvoin tällaista lukijamäärää. Tärkein palkintoni blogista on se, että tiedän ympäri Suomea olevan ihmisiä, jotka hoitavat ihoaan minun antamilla ohjeilla. Siihen olen pyrkinytkin, että kaikki osaisivat tehdä kosmetiikkaostoksensa oikein ja iholleen sopiviksi. 
Tarkoitukseni on avata vappuna toinenkin blogi nimeltään Työhullun päiväkirja ja sen aiheena on yrittäjyys, talouselämä ja yhteiskunta. Olen pitkään miettinyt tätä uuden blogin avaamista, koska kokemukseni yrittäjyydestä voisi olla jollekin jopa hyödyksikin. Olisin myös poliittisille päättäjille piikkinä lihassa. 
Kirjoitin monta vuotta Hämeen Sanomien verkkoliitteessä blogia nimeltään Yrittäjän ajatuksia ja sillä oli hyvin paljon lukijoita. Hämeen Sanomat kuitenkin lopetti tuon blogiosuuden jo monta vuotta sitten ja ne aiheet jäivät muhimaan päähäni. En halua niitä kaikkia kirjoittaa Purkkiarmeijaan, kun tämän blogin tarkoitus on ihan muuta. Ei olisi oikein vaivata tämän blogin lukijoita yhteiskunnallisilla kannanotoilla, joten nyt jokainen lukija voi itse päättää viitsiikö tuota toista blogia lukea ollenkaan. Tietysti toivon, että moni kävisi sitä edes vilkaisemassa. Yritän saada sen auki vappuviikonloppuna. 
Minulle tuli mieleen, että vappuhan on työnjuhla ja juuri tässä kohtaa on hyvä avata blogi, joka kertoo yrittäjän työstä. Tietysti alunperin tuo työläisten juhla oli vakava asia enkä sitä väheksy, mutta nykyisin sen merkitys on muuttunut, joten silloin voin juhlia myös yrittäjätyön tekemistä. 
Olkaa siis tällä viikolla valppaana!


Ostamalla meiltä hoitolasta tai verkkokaupasta 
vaikutatte suoraan pienen yrityksen 
selviämiseen koronan aiheuttamasta kriisistä.
Siirry tästä verkkokauppaamme!





1 kommentti:

  1. Anonyymi08:39

    Vau, mitä uutisia!

    Olet kyllä niin kunnoitettava yrittäjä, jonka sopiikin juhlia suomalaisen työn päivänä.

    Upeata, että joku pääsee huikeisiin ukijamääriin, vaikka ei ole julkkis. Julkkisten ei pidä antaa omistaa (kaikkia) asioita: hehän omistavat kaiken, aurinkovoiteiden käytöstä rintasyöpään, jos saa luonnehtia provosoivasti.

    Leena

    VastaaPoista