Siirry pääsisältöön

Dermalogican upeat uutuustuotteet!

Dermalogicalle on alkuvuoden aikana tullut tavallista enemmän uusia tuotteita, mikä on kosmetologin kannalta mukava asia. Uutuustuotteet ovat aina entisiä tehokkaampia ja ne motivoivat sekä innostavat minua työssäni hyvin paljon.


Dermalogican uusi älyseerumi Smart Response Serum tunnistaa ihosi tarpeet ja vastaa niihin.


Nyt kehitetään älytuotteita

Kosmetiikan kehittely on mennyt harppauksilla eteenpäin ja nykyisin on paljon tuotteita, mistä en 80-luvulla osannut edes unelmoida. Kosmetiikan tehokkuus on monikymmenkertaistunut työvuosieni aikana enkä voi kuin ihailla näitä kemistejä ja tutkijoita, jotka sen mahdollistavat. Dermalogica ja iS Clinical ovat ammattisarjojen parhaita, joiden innovaatiot ovat ainutlaatuisia. 
SMART RESPONSE SERUM (112€) on Dermalogican ensimmäinen älyseerumi, jonka vaikutukset muuttuvat ihon tarpeiden mukaan. Smart Response Serum tunnistaa ihon mikromuutokset ja se vaikuttaa juuri siihen, mitä iho eniten tarvitsee. Se kosteuttaa, kiinteyttää, rauhoittaa punoitusta ja ärsyyntymisiä sekä vähentää pigmenttiläiskiä. 
Smart Response Serum on täydellinen tehohoito yli nelikymppiselle iholle ja sitä käytetään iltaisin puhtaalle iholle ja sen päälle levitetään hoitovoide. Varsinkin syksyllä, kun säätila muuttuu ja iholle tulee monenlaista rasitusta, Smart Response Serum on erinomainen. Itse olen käyttänyt sitä iltaisin SOUND SLEEP COCOON (78€) voiteen alla. Tämä yhdistelmä tuntuu hyvältä helteilläkin, kun makuuhuoneen lämpötila on illalla jopa 31 astetta.


Kaula sileäksi ja pigmenttiläiskät pois

Dermalogican kaulavoide NECK FIT CONTOUR SERUM (83€) on ollut myynnissä jo muutaman kuukauden ja moni on siihen jo tutustunutkin. Erittäin paljon tuotteesta kertoo se, että vanhan tuotteen loppuessa, asiakkaat ostavat uuden tuubin. Neck Fit Contour Serum on pakattu kivaan rollituubiin, josta se on todella helppo levittää. Kaulan ja dekolteen iho joutuu tosi koville ja sitä hoidetaan kaikista vähiten. Siksi tämä Neck Fit Contour Serum tuli tarpeeseen, koska kaulan hoitoa ei todellakaan kannata laiminlyödä. 
Kosteuttava naamio MELTING MOISTURE MASQUE (71€) on uutuus, josta en ole juurikaan kirjoittanut, vaikka se tuli myyntiin jo toukokuussa. En ole oikein varma pidänkö tuotteesta, joten jatkan sen kokeilua edelleen. Olen niin ronkeli kosmetiikan suhteen, että tuotteen pitää olla täydellinen, ennen kuin sitä suosittelen asiakkailleni. Kollegat kehuvat kilvan tämän Melting Moisture Masquen vaikutuksia ja heidän asiakkaansa ovat hyvin tyytyväisiä naamion tehoon. Melting Moisture Masque on superkosteuttava ja ihanteellinen auringon kuivattamalle iholle. Talvella sen käyttö takuulla lisääntyy, koska se on rutikuivan ihon tehokosteuttaja. Naamion pumppupullosta otetaan maapähkinän kokoinen nokare ja se hierotaan ihoon. Tuote sulaa silkkimäiseksi öljyksi ja sen voi jättää yöksi vaikuttamaan. Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa.
Pigmenttiläiskien häivyttämiseen Dermalogican uutuus on POWER BRIGHT DARK SPOT SERUM (98€) seerumi, joka hajottaa tummia pigmenttisolujen kasautumia. Näin aurinkoisen kesän jälkeen ihmiset ovat hyvin kirjavia ja melkeinpä kaikilla olisi tarve ihonvärin tasoitukseen. Tätä seerumia käytetään säännöllisesti ensimmäisenä puhtaalle iholle ja sen päälle kosteusvoide. Noin 2-4 viikon kuluessa tummat läiskät häipyvät ja ihon väri kirkastuu sekä tasoittuu.
Nuorten Clear Start -linjaan on tullut ihan huipputuote COOLING AQUA JELLY (26€) kosteusvoide, joka muuttuu sitä levitettäessä vesimäisen ohueksi. Se supistaa huokosia, vähentää talineritystä ja nopeuttaa finnien parantumista. Cooling Aqua Jelly sopii yö- ja päivävoiteeksi sekä meikin alle. Toivoisin, että tämä voide olisi käytössä kaikilla nuorilla, joiden iho vähänkin rasvoittuu.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...