Siirry pääsisältöön

Kosmetiikka kehittyy huimaa vauhtia

Sanotaan, että puolen vuoden poissaolo kosmetologin työstä aiheuttaa jo ammattitaidon kertaamisen tarvetta. Lääkeaineet kehittyvät vauhdilla ja siinä siivellä kosmetiikkaankin löytyy koko ajan uutta tehoa, mutta myös kosmetiikkapakkaukset ovat muutoksessa.


Viimeisin mullistava uutuus kosmetiikassa on iS Clinicalin puuterimuodossa oleva aurinkosuoja, joka myös hoitaa ihoa. 


Uusinta uutta on iS Clinicalin PerfecTint Powder SK40

Ihmettelen vieläkin, miten upea tuote on uusi iS Clinicalin PERFECTINT POWDER SK40 (95€) puuterimainen aurinkosuoja. Toinen ihmetyksen aihe on, että sen kehitys pysyi salaisuutena. Yleensä näistä täysin uusista innovaatioista vähän vihjaillaan muutamaa kuukautta ennen lanseerausta. Tuotekehityshän on pitkä prosessi ja sitä tehdään useampi vuosi. Itse tuote on valmiina jo ainakin puoli vuotta ennen myyntihyllyihin ilmestymistä, joten hienosti salaisuus säilyi.
Kosmetiikan kehittelyssä liikkuu suuret rahat, eikä kosmetiikkatehtaisiin enää pääse kukaan sisälle vain katselemaan. Olen ollut 80-luvulla Italiassa eräässä aika pienessä kosmetiikkatehtaassa, mutta sen jälkeen niihin ei ole ollut pääsyä. Teollisuusvakoilu on kosmetiikassa jatkuvaa ja pahat kielet kertovat, että aasialaiset kopiovat kaikki jenkkien ja eurooppalaisten keksinnöt. 
PerfecTint Powder SK40 on iso edistysaskel ihon terveyden hyväksi. Uv-suojamenetelmät ovat suurimman kehityksen alla, koska ne ovat myös osa terveydenhoitoa. Nyt PerfecTint Powderissa on tehty suuri kehitystyö itse tuotteessa, mutta myös pakkauksessa. Suojapuuterihan on pakattu suoraan sutiin, josta se vain levitetään iholle.


Nykykosmetiikka on nopeampaa, helpompaa ja tehokkaampaa 

Kosmetiikan kehittely ei ole pelkän tehokkuuden ja vaikuttavuuden kehittämistä, vaan tuotteiden pitää olla entistä helpompia ja nopeampia käyttää. Pakkaukset ovat myös jatkuvan kehityksen alaisia ja hygienia sekä säilyvyys on tärkeä osa laatukosmetiikkaa. Esimerkiksi iS Clinicalin seerumit pakataan lasipulloon, koska niiden korkeat vaikutusainepitoisuudet eivät säily muovipullossa. 
Nykyihminen vaatii nopeutta kaikkialla ja niin myös kosmetiikankin pitää toimia nopeammin. Enää tuskin on myynnissä kuorintavoiteita, joiden vaikutusaika on 20 minuuttia, niin kuin oli vielä 2000-luvun alussa. Nykyiset kuorintatuotteet, esimerkiksi iS Clinicalin TRI-ACTIVE EXFOLIATING MASQUE (119€) kuorinnan vaikutusaika on vain pari minuuttia. Aikanaan, kun Dermalogican DAILY MICROFOLIANT (51€) tuli myyntiin, sen helppokäyttöisyys mullisti koko kuorintakäsityksen. Daily Microfoliantillahan vain pestään kasvot, eikä erillistä vaikutusaikaa tarvita.
Myös yhdistelmätuotteet ovat asiakkaille mieleisiä, niin kuin Dermalogican aika uusi HYDRO MASQUE EXFOLIANT (59€), joka on naamion ja kuorinta-aineen yhdistelmä. Senkin vaikutusaika on vain noin 5-7 minuuttia, kun aikaisemmin olisi kuorinta vaikuttanut 20 minuuttia ja naamio saman verran. 
Naamiot voi nykyisin jättää myös yön ylitse vaikuttamaan, koska niiden koostumus on niin hyvin imeytyvä. Ensimmäisiä yöksi jätettäviä naamioita olivat Dermalogican MULTIVITAMIN POWER RECOVERY MASQUE (58€), joka on monelle tuttu yöhoito. Dermalogican uutuus MELTING MOISTURE MASQUE (71€) on tehtykin ihan sitä varten, että se on yön yli vaikuttava naamio. iS Clinicalin HYDRA INTENSIVE COOLING MASQUE (95€) taas toimii pikanaamiona sekä yöhoitona. Sen viilentävä vaikutus virkistää ihon jo kymmenessä minuutissa, mutta sen voi jättää myös yöksi. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...