Siirry pääsisältöön

Xtremen meikit kestävät hikoilun ja helteen

Tämä hellekesä on vaatinut meikeiltä paljon ja taas kerran kiitän XTREMEN -meikkikynien ja ripsivärien korkeata laatua. Kasvohierontaa tehdessäni välillä tuntui, että hiki valui otsasta ihan suoranaan ylitse silmien ja pelkäsin, ettei meikistä ole mitään jäljellä. Onneksi olin aivan väärässä.


Xtremen meikkikynillä saat siistin ja kestävän meikin helposti.

Amerikkalaiset vaativat korkeata laatua

Oikeastaan tämä juttu tuli mieleeni, kun tilasin itselleni Xtreme sarjan t-paidan työpaidaksi. Kuvassa se näytti hyvältä ja rinnassa luki isolla LASHITA, mikä oli minu,sta hyvä oivallus lash-sanasta. Päätin tilata koon xxl, koska yleensä kosmetologien työvaatteet ovat minikokoisia. Tosin tähän asti olin tilannut pääasiassa ranskalaisia työvaatteita ja heidän xxl kokokaan ei välttämättä edes mahdu päälleni. 
Toista se oli näiden jenkkien työvaatteiden kanssa. Sain niin ison t-paidan, etten ole sellaista ikinä kai nähnytkään. Se oli niin valtavan kokoinen, että siitä olisi minulle saatu kaksi paitaa. Omahan oli vikani, kun tilasin niin ison ja en edes viitsinyt sitä lähettää takaisin. Nyt minulla ei ole Lashita t-paitaa, mutta huomioin senkin, miten hyvälaatuinen tuo paita oli. 
Se kertoo siitä, että näissä amerikkalaisissa tuotteissa laatu on korkea, vaikka kyse olisi mainospaidoista. Samoinhan on Dermalogican mainoslahjojen kohdalla, että ne kaikki ovat todella hyvin tehtyjä. Dermalogican kassit esimerkiksi kestävät pesua ja ovat yleensä käytössä monta vuotta. 
Tämän takia olen alkanut pitämään amerikkalaisuutta kosmetiikan laadun takeena. Onneksi löysin nämä Xtremen silmämeikit muutama vuosi sitten. Sen jälkeen en ole käyttänyt itselläni mitään muuta silmämeikkiä, enkä edes ole viitsinyt kokeilun vuoksi testata muita meikkejä. Minä ja asiakkaat olemme niin tyytyväisiä näihin ”kynämeikkeihin”. 


Arkimeikki pitää olla helppo

Näin heinäkuun lopussa ihmiset alkavat palailemaan kesälomilta töihin ja valitettavasti joudumme vieläkin käyttämään suusuojia. Silmämeikin tarve korostuu, kun ihmisestä ei näy kuin silmät. Tiedän monen luopuneen etätyöaikana meikistä kokonaan, mutta harkitkaa tarkoin, kannattaako laiminlyödä omaa ulkonäköään. 
Minusta joka-aamuisen meikin tulee olla helppo sekä nopea tehdä ja nämä Xtremen kynät ovat juuri sellaisia. Luomivärikynät (35€) ovat helppo sipaista koko luomelle ja silmänrajauskynillä (35€) saa nopeasti tehtyä siistin rajauksen. Erittäin hyvä väri pohjustamaan koko luomea on ruusukullan sävyinen Rose tai luonnonvalkoinen Champagne. Niiden kanssa rajaukseksi sopii perinteisen tyylikäs tumma ruskea Xpresso, kullalla taitettu ruskea Cognag tai tsäpäkkä Velvet Teal, joka on tumma turkoosi. 
Itse pohjustan usein koko luomen mattapintaisella Nude sävyllä ja teen leveän rajauksen ripsirajaan tummanruskealla Chocolate luomivärikynällä. Käytänpä sitten mitä värejä hyvänsä laitan aina lopuksi tussikynärajauksen (42€) ripsirajaan ja sitä on myynnissä mustana sekä ruskeana. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...