Siirry pääsisältöön

Hoitoa silmänympärysongelmiin

Tänä kesänä asiakkailla on ollut tavallista enemmän silmänympärysongelmia ja ne pitäisi saada kuntoon ennen kuin syksyn sisälämmitys niitä pahentaa. Silmänympäryksen ohut ihon alue reagoi ensimmäisenä ihon epätasapainoon ja myös stressiin.

iS Clinicalin Tähtitarjous Hydra-Cool Serum sopii erinomaisesti myös silmänympäryksien hoitoon.


Herkistymiset näkyvät ensimmäisenä silmänympärysihossa

Koronan tuoma stressi ja elämänmuutokset saavat ihon reagoimaan tavallista herkemmin eri ärsykkeisiin. Keväällä voimakas siitepölykausi laittoi monella silmänympärysongelmat alkuun. Siitepölyä oli niin paljon, ettei allergisilla riittänyt normaali lääkitys, vaan annosta piti lisätä. Siitä huolimatta moni asiakas valitti silmien vuotamisesta ja kutinasta. Kutina taas aiheutti voimakasta silmien hierontaa, joka ärsytti ohutta silmänympärysihoa. 
Tästä alkoi kierre, mikä monella näkyy edelleen silmänympäryksien kuivuutena ja hilseilynä. Hyvin usein erilaiset herkistymiset näkyvät silmänympärysiholla. Esimerkiksi hiusten pesuaine ärsyttää, mutta ensiksi siihen reagoivat silmäluomet. Siksi allergista reaktiota on vaikea jäljittää ja reaktio voi tulla kymmenenkin päivän viiveellä. 
Tärkeintä olisi pitää silmänympärysiho hyvin hoidettuna, jottei se reagoisi niin helposti. Kosteutus on paras keino poistaa kuivuutta, koska paksut ja rasvaiset voiteet vain turvottavat silmäluomia. Nyt Tähtitarjouksena oleva iS Clinicalin HYDRA-COOL SERUM 15ml NYT 59€ (69€) ja 30ml NYT 85€ (109€) on kosteuttava seerumi, joka sopii myös silmien ympärille. Koko kasvotkin tarvitsevat kosteutta näin loppukesästä, mutta seerumi kannattaa ostaa vaikka vain silmänympärystää varten. Hydra-Cool Serum levitetään aamulla sekä illalla koko kasvoille ja samalla myös silmän ympärille. Se ei korvaa silmänympärysvoidetta, vaan voide laitetaan sen päälle, niin kuin tehdään koko kasvoillakin. 


Herkistyneen silmänympäryksen hoitovoiteet

Tuon Hydra-Cool Serumin päälle voi laittaa myös iS Clinicalin EYE COMPLEX (95€) silmänympärysvoiteen, joka on tarkoitettu kuivalle ja helposti herkistyvälle silmäluomelle. Sitä voi käyttää aamulla sekä illalla ja myös silmämeikki pysyy sen päällä hyvin. 
Toinen kuivuutta poistava silmänympärysvoide on Dermalogican INTENSIVE EYE REPAIR (53€), joka on ohut voide, mutta erittäin hoitava ja kosteuttava. Silloin, kun joutuu olemaan pölyisissä olosuhteissa, niin kuin esimerkiksi kevään siitepölykausi, hyvin suojaava silmänympärysvoide on MULTIVITAMIN POWER FIRM (58€), joka sulaa ihon rakenteeseen. Se suojaa ihoa myös kyynelnesteen kuivattavalta vaikutukselta. Myös kutisevan silmänympäryksen hierominen ja raapiminen ärsyttää sitä entisestään ja tämä Multivitamin Power Firm suojaa myös tältä mekaaniselta ärsytykseltä. 
Jos silmänympärykset ovat nyt hiukankin kuivat ja ongelmaiset, suosittelen, että ne hoidettaisiin pian kuntoon. Sisälämmitys sekä syksyn tuulet ja sateet alkavat reilussa kuukaudessa ja ellei silmänympärysiho ole silloin kunnossa, sen ongelmat taatusti pahenevat. Nyt kannattaa myös hyödyntää hyvä tarjous Hydra-Cool Serumista, koska se on lähes ainoa seerumi, jota voi käyttää myös silmien ympärille. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...