Siirry pääsisältöön

Iho kuntoon kolmessa viikossa!

iS Clinicalin uudet tehohoitopakkaukset THE ESSENTIALS VITAMIN C TRIO (112€) ja THE ESSENTIALS CLARITY TRIO (117€) antavat tuloksia nopeasti, ne ovat helppoja käyttää ja hintakin on kohtuullinen.


iS Clinicalin kolmen seerumin pakkauksilla hoidat ihoasi tehokkaasti jopa viisi viikkoa!


Clarity Trion avulla hyvästit näppylöille 

Tämän tyyppisiä hoitopaketteja olen kaivannutkin, joilla saa nopeasti tuloksia aikaan. Nämä ovat helppoja jatkohoitoja kasvohoidoille ja iholle saadaan aikaan näkyviä muutoksia. Kolmen seerumin yhdistelmä on todella tehokas, mutta en voi sanoa uudelle asiakkaalle kasvohoidon jälkeen, että ostappas tästä nämä kolme seerumia yhtäaikaa. Todella harva suomalainen pystyy sijoittamaan ihonhoitoon useita satasia kerrallaan. Pysyn myös itse realiteeteissa, enkä edes suosittele sellaista, mikä tekee ostoksesta liian hintavan. Nyt tämä kolmen seerumin pakkaus on saman hintainen, kuin yleensä yksi seerumi. Amerikkalaisilla brändeillä ei välillä ole käsitystä siitä, ettei kaikki ole Hollywoodin miljonäärejä ja meillä Suomessa työssäkäyvät naiset kustantavat ihonhoitonsa omalla palkallaan ja arvostan sitä kovasti. Siksi minun velvollisuus on tarjota tehokasta hoitoa sillä hinnalla, mikä on järkevää Suomen palkkatasolla. 
Tämän takia nämä pakkaukset ovat erityisen tervetulleita, koska niillä pääsee heti kiinni tehokkaaseen kotihoitoon. Erityisesti tänä vuonna tämä Clarity Trio tulee tarpeeseen ja se sisältää ACTIVE SERUMin, PRO-HEAL SERUMin ja HYDRA COOL SERUMin, jotka puhdistavat ja rauhoittavat ihoa yhtäaikaa. 
Suusuojan käyttö ja stressi ovat aiheuttaneet monenlaista ihon epätasapainoa ja näillä kolmella seerumilla finnit, mustapäät ja punoittavat läiskät saadaan nopeasti kuriin. Iho kannattaa kuurin aikana kuoria 1-2 kertaa viikossa ja aloittaa hoito kuorinnan jälkeen. Levitä Pro-Heal Serum iholle aamuisin ja Active Serum iltaisin ja jos ihosi on kovin öljyisen rasvainen käytä Hydra-Cool Serum niiden päällä kosteusvoiteena. 
Herkällä ja kuivalla iholla voi Hydra-Cool Serumin sekoittaa Active Serumin joukkoon, jolloin Active Serumin kihelmöintikin vähenee. Kosteusvoiteena tämän seerumisysteemin kanssa voi käyttää iS Clinicalin MOISTURIZING COMPLEXia (105€) tai Dermalogican CALM WATER GELiä (46€), jotka kumpikin käyvät aamulla ja illalla.


C-vitamiini korjaa auringon vanhentavaa vaikutusta

Näin kesän loppupuolella jokainen tarvitsee c-vitamiinin vaikutusta ihonhoitoon ja tämä Vitamin C Trio on tehokas pikahoito korjaamaan vanhenemisen merkkejä. Pakkauksessa on C EYE SERUM, GENEXC ja SUPER SERUM. Käytä silmänympärysseerumi aamuin illoin, GeneXC aamulla ja Super Serum illalla. 
Näiden päälle kosteusvoiteeksi sopii YOUTH COMPLEX (183€) tai REPARATIVE MOISTURE EMULSION (119€). Tuon silmänympärysseerumin päälle ei tarvita enää erillistä voidetta, mutta jos silmänympärys on erityisen kuiva, suosittelen sen päälle YOUTH EYE COMPLEXIN (119€). Päivällä on tietysti aina järkevää käyttää aurinkosuojatuotetta ja näiden voiteiden päälle voi aamuisin sipaista, vaikka PerfecTint POWDERia sk 40 (95€)
Nämä iS Clinicalin triopaketit on myös hyvä tapa kokeilla näitä seerumeja, ennen kuin ostaa isomman pakkauksen. Ellei halua käyttää jatkossa kahta erilaista seerumia, sopii kumpikin sekä GeneXC että Super Serum käytettäväksi aamulla ja illalla. Ainakin yli viisikymppisen iho vaatii seerumin myös aamuisin, koska hoidon tarve on jo niin suuri. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...