Siirry pääsisältöön

Paluu työelämään

Tänään on ensimmäinen työpäivä kesäloman jälkeen ja tuntuu tosi kivalta tulla töihin. Olen varmaan niin työorientoitunut, että pelkkä kotona löhöily ei pitkän päälle tyydytä. Eri asia olisi, jos olisi päässyt johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen matkalle.


Lepoakin tarvitaan

Se pitää myöntää, että olin kesäloman alkaessa todella levon tarpeessa. Kevät on ollut niin kuormittava monien kuolemantapausten ja surujen vuoksi ja henkinen stressi väsyttää, vaikka onneksi olen aina ollut hyvä nukkumaan. Suuret muutokset, kuten mieheni isän kuolema, vie pitkän ajan ennen kuin niihin sopeutuu ja tietysti huoli anoppini jaksamisesta on suuri. 
Kesäloman matkailukaan ei jäänyt pois pelkästään koronan takia, koska olisihan Suomestakin löytynyt matkakohteita. Me emme vaan haluneet olla kovin kaukana kotoa, jos vanhuksille sattuisi jotain. 
Nyt, kun sai rauhassa nukkua kymmenen tunnin yöunet, jos nukutti, olo on paljon virkeämpi. Tämä oli ensimmäinen kerta noin kahdenkymmenen vuoden jälkeen, kun sain heivata hoitolan asiat mielestäni kokonaan. Hoitolan ollessa kiinni saan olla ihan rauhassa ja se tuntuukin tosi mukavalta. Tähän asti olen ollut aina lomallakin toinen jalka hoitolassa ja valmiina tekemään tilauksia, hoitamaan maksuliikennettä ja ohjaamaan toimintaa. Varmaan pitäisi heti suunnitella seuraavaa lomaa, että on taas jotain, mitä odottaa. Voi olla, että loppuvuodesta pidän jonkun pidennetyn viikonlopun, mutta se jää nähtäväksi. 


Syksy tuo uutta tullessaan

Syksy on aina merkinnyt itselleni jonkun opiskelun tai muun uutuuden alkamista. Niin tapahtuu tänäkin syksynä, mutta kuviot eivät ole vielä muotoutuneet ihan valmiiksi. Tarkoitukseni on käydä joku kirjoittamiskoulutus, jotta saan uusia oppeja blogia varten. Myös sosiaalisen median käyttöä uudistan ja haluan paneutua siihen enemmän. Haluan ottaa netin mahdollisuuksista enemmän irti, jotta voin palvella asiakkaitani paremmin. 
Kosmetologialan koulutuksia on syksyllä paljon ja mietin vielä, mihin kaikkeen osallistun. Koulutukset ovat yleensä kalliita ja niihin menee työpäivä, joten pitää tarkkaan harkita mihin koulutukseen panostan. Mieli tekee jo ihan oikeisiin luento- ja messutapahtumiin ja toivottavasti ne jo onnistuisivat. Itselläni on jo kahden rokotuksen turva, joten uskaltautuisin jo harkitusti joihinkin kurssituksiin.
Maailmankongressia kaipaan kovasti, eikä sitä korvaa mikään nettikongressi. Viimeksi olin Las Vegasissa ja siitä taitaa olla jo 3-4 vuotta. Toivotaan, että nämäkin tapahtumat pääsisivät taas vauhtiin. Joka tapauksessa asiakkaat voivat luottaa siihen, että pidän ammattitaitoni ajan tasalla ja uudistukset hyödyttävät aina asiakkaita.


Tähtitarjoukset 16.8. asti



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...