Vuosikymmenten aikana suurin muutos meikeissä on ollut kulmakarvoissa. Muoti seilaa laidasta laitaan ja välillä kulmakarvat ovat olleet olemattomat viivat korkealla kaarella ja välillä tuuheat tummat angry birds -mukaelmat.
Muotioikut
Minun lisäkseni jotkut muutkin saattavat vielä muistaa 1920-luvun filmitähtien Marlene Dietrichin, Jean Harlowin ja Greta Garbon melkeinpä otsalle piirretyt, kaarevat ja kynämäisen kapeat kulmakarvat. Sodan aikana 1940-luvulla kulmat olivat hetken aikaa luonnollisemmat kunnes kapenivat olemattomiin 60-luvulla.
Muistan vielä työelämäni alkuajat 1980-luvulla, kun kenelläkään asiakkaalla ei juuri ollut kulmakarvoja. Kaikki 60-luvulla nuoria olleet olivat nyppineet kulmakarvat ihan kapeiksi sillä seurauksella, etteivät ne enää kasvaneet. Sitten he piirsivät mustalla kulmakynällä kapean viivan niiden paikalle ja valitettavasti jotkut vanhemmat naiset tekevät edelleenkin näin. Sitten 80-luvulla muotiin tuli tuuheat kulmat Margaux Hemingwayn tapaan ja se oli oman nuoruuteni aikaa. Olen siis itse saanut pitää kulmakarvani aika luonnollisena ja sellaisena ne varmaan vien hautaan asti.
Jostain syystä kosmetologeilla ja kampaajilla on intohimo nyppiä asiakkaidensa kulmat ohuiksi naruiksi ja värjätä ne mustaksi. Siksi en itsekään uskalla antaa kampaajien koskea kulmakarvoihini, koska niistä helposti lähtee kaikki. Ymmärrän hyvin, miksi jokainen uusi asiakas selittää tarkasti, miten hänen kulmakarvat laitetaan, koska pelko pikimustista kulmakarvoista on niin suuri. Voinkin luvata, etten koskaan laita kulmakarvoihin mustaa väriä, koska se on mustatukkaisenkin iholla liian kova.
Kulmakarvat lakkaavat kasvamasta, kun niitä nyppii tarpeeksi kauan ja siksi monella keski-iän ylittäneellä naisella on lähes olemattomat kulmat. Tämä onkin otollinen kohde kulmakarvojen microbladingille tai pigmentoinnille ja jopa tatuoinnille.
Nyt on onneksi tullut kulmakarvojen laminointi, joka ei tuhoa karvaa, eikä jää pysyväksi. Kulmien laminointi on siisti tapa saada tuuheammat kulmakarvat 6-8 viikon ajaksi. Ellei tuloksesta pidä, se katoaa parissa kuukaudessa.
Microblading ja pigmentoinnit työllistävät plastiikkakirurgeja
Tällä hetkellä taitaa olla jo yleisempää poistaa microblading kulmakarvoista kuin sitä teettää. Onneksi pysyvämpää pigmentointia tehdäänkin nykyisin vähemmän, saati sitten täysin pysyvää tatuointia. Microbladingin poistaminen on plastiikkakirurgin työtä, koska se vaatii syvällistä laserkäsittelyä.
Toisaalta en ihmettele, että niitä poistetaan, koska olen elämässäni nähnyt vain muutamat kauniit microblading kulmakarvat. En ylipäätänsä ymmärrä, miksi ne ovat niin suosittuja. Microblading on tyypillinen työ, mitä tekevät lyhyen koulutuksen saaneet kosmetologit tai täysin kouluttamattomat. Tästä johtuu, etteivät nuo microblading kulmakarvat vaalene 2-4 vuodessa, niin kuin niiden luullaan.
Maahantuojat eivät myy microbladingiin tarvittavia väriaineita, niin kuin ei muitakaan ammattituotteita, ellei ole esittää Y-tunnusta. Siksi nämä tekijät tilaavat värit Kiinasta tai muualta Aasiasta ja niiden värien koostumuksesta ei tiedä kukaan.
Näissä väriaineissa voi olla rautaoksidia tai muita metalleja, jotka muuttuvat iholla punaisiksi tai sinisiksi. Olen työssäni nähnyt todella sateenkaaren värisiä kulmakarvoja ja ne eivät näytä hyvältä.
Siksi olen tyytyväinen, jos tämä microblading-villitys loppuisi ja sitä tekemään jäisivät vain todelliset osaajat.
- Dermalogica MULTIVITAMIN THERMAFOLIANT NYT 49€ (norm.58€)
- iS Clinical HYDRA COOL SERUM 15ml NYT 59€ (norm.69€) ja 30ml NYT 85€ (norm.109€).
- Dermalogican runsaat tuotepaketit NYT 89€ (norm.135€)
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti