Siirry pääsisältöön

Kesä kuivattaa myös silmänympärykset

Tämän kesän pitkä hellekausi on kyllä laittanut miettimään, miten vahvasti ilmaston muutokset jo vaikuttavat. Meillä kärsitään kuumuudesta sekä kuivuudesta, Saksassa ja Keski-Euroopassa ihmiset kuolevat veden alle.


Total Eye Care SK15 NYT 37€ on ainoa uv-suojallinen silmänympärysvoide.


Rutikuivat silmänympärykset

Jo heinäkuun alussa näin asiakkailla hilseilevän kuivia silmänympäryksiä ja kuivuus lisäsi myös ryppyjen määrää. Omat silmäluomeni ovat suorastaan kutisevan kuivat ja lievästi hilseilevät. Tähän uuteen tilanteeseen  on useampiakin selityksiä ja ymmärrän hyvin, miksi näin on tapahtunut. Hikoilu on erittäin kuivattavaa ja vaikka silmänympäryksillä ei ole juurikaan hikirauhasia, ne joutuvat otsalta valuvan hien liotettaviksi. Varsinkin ne, jotka eivät käytä silmämeikkiä, joutuvat erityisesti kokemaan hikiveden haittavaikutuksia. 
Toinen kuivattava tekijä on ilmastointilaitteiden jatkuva ilmavirta. Monella myös silmät kuivuvat ilmastointilaitteiden takia ja erilaisia silmätippoja käytetään tavallista enemmän. Nämä tipat leviävät aina myös silmänympärysiholle ja rohduttavat tätä ohutta ihoaluetta. 
Siitepölyt ovat olleet allergikoille maanvaiva, koska niitä on poikkeuksellisen paljon. Niiden aiheuttama kutina pakottaa hieromaan silmiä ja silmänympärysiho rasittuu ja ärsyyntyy entisestään. Minulla ei ole mitään allergioita, mutta olen joutunut käyttämään allergiatippoja silmiin, kun ne ovat jostain ärtyneet. Ne ovat ilmeisen voimakkaita ja suorastaan kirvelevät muutenkin ohuella silmäluomella. Nyt jos koskaan tarvitaan avuksi hyviä silmänympärystuotteita. 


Apua ärtyneelle silmänympärykselle

Nyt vielä Tähtitarjouksessa olevat silmänympärysvoiteet ovat hyviä tuotteita myös kuivuuten ja ärtyneisyyteen. TOTAL EYE CARE SK15 NYT 37€ (47€) ja BIOLUMIN-C EYE SERUM NYT 60€ (75€) ovat kumpikin monipuolisesti vaikuttavia silmänympärysvoiteita ja nyt ne ovat vielä edullisiakin. Niiden yhteishinta on nyt vain 97€ ja ne riittävät yhdessä noin kolme kuukautta, joten päivää kohti ei montaa senttiä tule.
Total Eye Care SK15 sisältää viidentoista aurinkosuojan ja se on ainoa uv-suojallinen silmänympärysvoide. Se suojaa myös hien ja siitepölyjen ärsyttävältä vaikutukselta. Total Eye Care SK15 sisältää myös kevyen hedelmähapposeoksen, joka hajottaa kuollutta solukkoa ja kuorii hellävaraisesti hilsekerrosta sekä silottaa ryppyjä. Siinä on myös kevyt vaaleanpunertava väri, joka tulee raaka-aineista, eikä ole meikkiväri, mutta se peittää tummia silmänympäryksiä. Total Eye Care SK15 on siis peittävä, suojaava, kosteuttava ja silottava. 
BioLumin-C Eye Serum korjaa uv-säteilyn vanhentavaa vaikutusta ja sen ennalta ehkäisevä vaikutus veltostumiseen ja rypistymiseen on suuri. Se vähentää myös silmänympäryksen turvotusta ja tummuutta sekä kosteuttaa tehokkaasti. BioLumin-C Eye Serum on hyvä apu rohtuneen kuivalle silmänympärykselle kosteuttavan vaikutuksensa myötä. 
Nyt kesälomalla olen hoitanut silmäluomiani erityisesti, kun päivälläkin on ollut siihen aikaa. Otin käyttöön iS Clinicalin HYDRA COOL SERUMIN (69€-109€), joka käy myös silmien ympärille ja laitan sitä aamulla sekä illalla. Nyt, kun minulla ei ole ollut joka päivä meikkiä, olen lisännyt 2-3 kertaa päivän aikana BioLumin-C Eye Serumia ja sen kosteuttava vaikutus tuntuu hyvältä. Jo muutaman päivän tehokuurin jälkeen silmänympärys ei ole enää niin kiristävän kuiva, eikä rypyt ole niin syviä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...