Siirry pääsisältöön

Uudet asiat lisäävät työmotivaatiota

Olen moneen kertaan ennenkin kertonut suuresta halustani oppia uusia asioita ja innostuksestani erilaisiin koulutuksiin. Uudet asiat tuovat lisää työmotivaatiota ja haluan tarjota asiakkailleni mahdollisimman paljon apua heidän iho-ongelmiinsa.



Varsiluomet ja rasvaluomet

Olen jo vuosia vastaillut ikäisteni asiakkaiden kysymyksiin, voiko erilaisille nystyröille ja varsiluomille tehdä mitään. Tähän asti olen neuvonut menemään ihotautilääkärille, koska itselläni ei ole ollut menetelmää niiden poistamiseen. Mielessäni olen miettinyt, miten helppoja poistettavia varsiluomet olisivat oikeilla menetelmillä. 
Olen tätä asiaa kypsytellyt mielessäni yli vuoden ja nyt päätin selvittää, mikä niiden poistoon on paras menetelmä. Syy, miksi olen empinyt, on jo muutenkin täydet työpäivät ja mietin onko minulla aikaa tehdä uutta hoitoa. Kuitenkin koen, että niin monella tutulla asiakkaalla on ongelma, jossa voisin auttaa, etten voi olla hankkimatta siihen osaamista. 
Suoraan sanottuna en myöskään luota näin tärkeässä asiassa kenenkään muun ammattitaitoon kuin omaani. Näiden varsi- ja rasvaluomien poistossa pitää olla osaava kosmetologi, joka pystyy erottamaan eri luomityypit toisistaan, eikä lähde hoitamaan mitä sattuu. Siinä asiassa luotan itseeni, että yli 40 vuoden kokemuksella tiedän taatusti, mitä ihosta voi poistaa ja mitä ei. 
Työhön tarkoitettu hoitolaite ja koulutus on iso investointi, mutta siihen on suuri tarve. Lähes jokaisella yli kuusikymppisellä on varsiluomia, jotka häiritsevät ja asiakkaat haluavat niistä eroon. 


Mikä on varsiluomi

Varsiluomet ja rasvaluomet alkavat vaivata ikääntyessä ja yleensä ne tulevat kaulalle, rintojen alle ja kainaloihin. Varsiluomi on hiukan ihosta irrallaan oleva luomi, joka on kuin narun tai varren päässä. Olen kuullut niitä sanottavan myös ”hiiren tisseiksi”. 
Syy näihin on ikääntyminen ja uv-säteily. Niiden syntyä voi kuvailla samalla tavalla, kun villaneuleen nyppyyntymistä. Ihossa on kimmosäikeitä, kollageeni- ja elastiinisäikeitä, jotka ovat kuin kuminauhoja ihossa ja ne pitävät yllä ihon kimmoisuutta. Iän mukana ja uv-säteilyn myötä nämä kimmosäikeet venyvät ja venymiset kasautuvat varsiluomiksi. Tavallaan ne ovat kuin langanvetoja neulepuserossa. 
Nämä varsiluomet ovat vaarattomia, mutta ikävän näköisiä ja niitä saattaa olla kymmeniä. Ne ovat irrallisia ihosta, eikä niistä tule  jäädytysmenetelmällä poistettaessa edes verta.
Yritän nyt selvittään, mikä jäädytyshoitolaitteista olisi paras ja toivon, että saisin sellaisen käyttööni jo tänä keväänä. Nyt olen ainakin itse niin innostunut ja täpinöissäni, ettei haittaa, jos työpäivät vähän pitenevätkin uuden työmenetelmän myötä. 



⭐️Osallistu Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja tässä blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa Dermalogican Multivitamin Power Recovery Masque ja aikaa osallistua 3.4.-23 asti.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi19:30

    Itselläni oli ärsyttävä, vaalea rasvaluomi (just hiirennänni kuvaa sitä parhaiten). Se hankautui monta kertaa rikki ja työterveyslääkäri ei innostunut sen poistosta. Sain antibioottivoiteita ja hankauslaastareita.

    Lopulta päätin sen poistaa sitten itse. päädyin lankamenetelmään. Ohutta vahvaa ompelukonelankaa, tein hirttosilmukan. Ja sattu ihan pirukseen, en sit pystynytkään saunan jälkeen hirttämään sitä. En saanut lankaa poiskaan ja luomi jäi langan hirttosilmukkaan yösi.

    Aamulla en muistanut koko lankaa ja nykäisin sen pois. Ei tullut yhtään verta, kaikki oli pakkautunut siihen luomiosaan. Kaulaan jäi siisti pieni piste, jota ei seuraavan päivänä edes itse erottanut. Tässä vaiheessa ne antibiootivoide ja hankauslaastari olivat hyvät.

    Mutta olisikin tosi hyvä, jos joku nuokin näppärämmin poistaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inkeri22:43

      Joskus 60-70-luvuilla kehotettiin hiuksella hirttämään nämä varsiluomet. Kyllähän ne silläkin tavalla voi lähteä, kunhan saa hiuksen tarpeeksi tiukalle:). Aika työlästä se on, jos varsiluomia on kymmeniä.
      Olen tosi innostunut uudesta työmenetelmästä varsinkin, kun näen miten suuri ongelma varsiluomet ja rasvaluomet asiakkailla ovat. Pääsen tekemään hoitoja huhtikuun loppupuolella, koska koulutus on siihen mennessä ohitse.


      Inkeri

      Poista
  2. Anonyymi21:01

    Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kaikenlaisia luomia ilmaantuu. tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...