Siirry pääsisältöön

Joulukalenteri aloitetaan nyt!

Tänään on joulukuun ensimmäinen päivä ja meillä on joulukalenteri asiakkaiden iloksi ja heidän ihonsa hyödyksi. Tietysti meillä on myös arpajaiset, mutta hiukan erilaisella systeemillä kuin viime vuonna.


Joulukuun ensimmäinen päivä

Joulukuussa meillä ei ole perinteistä Tähtitarjousta vaan julkaisemme joka sunnuntai hyvän tarjoustuotteen joka on voimassa seuraavaan sunnuntaihin saakka. Arvomme myös joka sunnuntai ja keskiviikko 50 € lahjakortin, ja voittajat ilmoitetaan torstaisin ja maanantaisin. Kortin voi käyttää hoitolassa hoitoihin tai tuoteostoihin ja ulkopaikkakuntalaiset voivat käyttää sen verkkokaupan ostoksiin (verkko-ostoksen arvon oltava vähintään 50 euroa).
Arvontaan voi osallistua tässä blogissa, Facebookissa tai Instagramissa.

Tässä blogissa osallistutaan laittamalla kommenttikenttään, että osallistun arvontaan tms. ja Facebookissa ja Instagramissa tykkäämällä joulukalenteripostituksista. Viime vuoden arvonta onnistui ihan hyvin niin. Nyt tarjoustuote ja arvonta on hiukan harvemmin, koska viime vuonna tuo joka päiväinen vaihtuvuus oli niin työllistävää muutenkin kiireisenä joulukuuna. Kuitenkin haluamme Marin ja nettipäällikkö Annukan kanssa muistaa asiakkaita enemmän näin jouluna. Nuo joka sunnuntaiset tarjoustuotteet ovat suunniteltu siten, että ne sopivat myös joululahjoiksi.

Ensimmäinen joulukalenteritarjous

Tänään julkaisemme ensimmäisen tarjouksemme joulukuussa ja se on aina viikon voimassa eli nyt lauantaihin 7.12 klo 24.00 asti. Tarjoustuote on iS Clinicalin Illuminating Eyes Collection NYT 115 € norm.148 €. Pakkauksessa on supersuosittu Youth Eye Complex silmänympärysvoide normaalikokoisena, Cleansing Complex 60 ml puhdistusgeeli ja C Eye Serum näytekoko silmänympäryksen hoitoseerumista. Tuotteet on pakattu tyylikkääseen laatikkoon jonka voi antaa lahjaksikin.



Black Fridayn -20% alennus on vielä voimassa

Vielä tänään sunnuntaina kello 24.00 asti on voimassa verkkokaupassamme (koodilla MustaPerjantai) Black Friday-20% alennus ja myös vuoden viimeinen Tähtitarjous.

Tuo Tähtitarjoushan on iS Clinicalin Neck Perfect Complex NYT 74 € norm. 95 € ja saat kaupan päälle Genexc seerumin matkakoon. Tätä tarjousta ja tuotetta ei kannata ohittaa, koska kaula tarvitsee aivan erityisesti hoitoa.
Näin talvella ohut kaulan iho joutuu lähes jatkuvalle hankaukselle kaulahuivien ja korkeiden kaulusten takia. Nuo kankaat imevät ihosta kaiken kosteuden ja ohentavat jo muutenkin ohuempaa kaulan ihoa. Neck Perfect Primer on todella tehokas kiinteyttäjä ja siloittaja ja se hiukan voi kuumotella ja kihelmöidä levitettäessä, mutta se kuuluu asiaan. Tuo kihelmöinti yleensä jää pois noin viikon käytön jälkeen.



Myös Black Friday -20% tarjous kannattaa hyödyntää nyt. Seuraava tapahtumapäivä eli Pimeän Kaupan ilta on vasta helmi-maaliskuulla joten tuotteiden pitäisi riittää sinne saakka, jos haluaa olla hyvin taloudellinen. Jos haluatte hakea tuotteet hoitolasta voitte laittaa listaa sähköpostilla ja kertokaa milloin tulette tuotteet hakemaan. Perjantaina meiltä ei loppunut yksikään tuote joten kerrankin osasin arvioida ostokset oikein. Postiongelma meillä kyllä oli niin kuin aina ennenkin ja se varmaan seuraa meitä jokaisessa tapahtumapäivässä. Nyt tuo postin lakko ruuhkautti toimituksia ja iS Clinicalin iso paketti tuli vasta perjantaina puolelta päivin, kun normaalisti se olisi tullut jo torstai aamuna. Onneksi ei kovin moni asiakas ehtinyt kärsiä tilauksen myöhästymisestä ja hekin saavat tuotteensa myöhemmin.

Oikein hyvää joulukuun alkua kaikille! Eilen 30.11 tuli 80 vuotta talvisodan alkamisesta ja tulen kyllä kirjoittamaan siitä enemmänkin tuon vuosijuhlan kunniaksi.

Kommentit

  1. Mukana arvonnassa :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta, osallistun :)
    lumikukka80@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan. Marjukka.

    VastaaPoista
  4. Mukana kivassa arvonnassa!

    Hyvää joulunodotusta teille!

    VastaaPoista
  5. Osallistun arvontaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Osallistun arvontaan.
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  7. Osallistun arvontaan :)

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukaan arvontaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  9. Osallistun arvontaan!
    eeva22@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  11. Osallistun arvontaan :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  12. Anonyymi23:32

    Mukana minäkin.
    Leena

    VastaaPoista
  13. Anonyymi23:42

    Mukana! :) saraana.makela(at)gmail.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...