Siirry pääsisältöön

Kulkurin joulu

Jouluna tv:stä tulee hyvin tunteisiin vetoavia elokuvia joissa on onneksi onnellinen loppu. Nimenomaan jouluna haluaisi, että kaikilla on asiat hyvin. Siksi kirjoitankin taas kerran meidän rakkaasta Ykä-kissasta jonka asiat ovat nyt tosi hyvin.

Ykä on entinen kulkuri ja nykyinen kotikissa 


Siitä on ainakin viisi vuotta, kun Ykä ilmestyi pihaamme ja se oli vapun aikoihin. Emme enää paljon muistele niitä aikoja, koska se oli niin vaikea vuosi. Toivottavasti Ykä itsekin on sen unohtanut ja suurimmaksi osaksi onkin, koska se ei enää säiky juuri mitään. Ykä paran kesyttäminen oli meille työvoitto, koska se oli niin totaalisen traumatisoitunut eikä luottanut ihmiseen yhtään. Meidän perheessä on kesytetty tosi monta kulkuria, koska kaikki kissat jotka pihaamme eksyy ja joiden kotia emme löydä saavat aina meiltä kodin. Olen lapsesta asti oppinut käsittelemään arkaa ja pelokasta kissaa. Lapsuudessani meillä oli aina kahdenlaisia kissoja eli niitä joita sain vatkata ja silittää miten vaan ja niitä joiden kanssa piti olla rauhallisesti ja odottaa niiden itse tulevan lähelleni. Kaikki olemme saaneet aina kesytettyä, mutta se on hyvin hidas prosessi eikä sitä voi mitenkään nopeuttaa. Ykän kohdalla aikaa meni tuplasti enemmän kuin kenenkään muun kohdalla. Onneksi äitini oli jo eläkkeellä ja hänellä oli aikaa paneutua Ykän hoitoon. Meni useampi viikko, kun Ykä suostui edes syömään äitini katsellessa. Aluksi se tuli vasta sitten, kun ihmiset olivat varmasti sisällä ja pois ruuan läheisyydestä. Äitini toisti päivästä toiseen samoja rituaaleja. Joka päivä ruoka annettiin samaan aikaan ja samalla juteltiin. Tämä vaihe kesti 3-4 kuukautta ja meni ainakin puolivuotta, että Ykä antoi koskea itseensä. Siinä vaiheessa ruokailu onnistui jo sisällä, mutta takaoven edessä ja ovi piti olla auki. Sitten ruokakuppia hilattiin pikku hiljaa peremmälle. Siinä kohtaa, kun Ykä söi jo keittiössä missä oli muidenkin kissojen ruokapaikka rituaaliin kuului muutaman minuutin sylissä olo olohuoneen sohvalla. 

Ykä on rauhallinen herrasmies

Yksi osa Ykän kesyttämistä oli sen sopeutuminen talon muihin kissoihin joita oli muistaakseni 6-7. Se saattaa olla tosi vaikea vaihe, koska kissat eivät todellakaan ole sopeutuvia ja riita tulee helposti. Tämä osa Ykän kotiuttamisessa meni hämmästyttävän hyvin. Ykän luonne on jotenkin vaatimattoman kohtelias ja herrasmiesmäinen. Se ei koskaan haasta riitaa kenenkään kanssa ja nykyisin nukkuu sylikkäin kenen tahansa vanhan kissan kanssa. Ykä on ottanut hienosti oman paikkansa ja pitää kyllä puolensa, jos joku sen reviirille tuppaa. Sekin on hassua, että Kultsusta ja Ykästä on tullut kaverukset jotka yleensä ulkoilee yhdessä. Samoin Pikku-leidi on usein torkkumassa Ykän kanssa samassa kasassa. Täply on aina ollut hiukan oman tien kulkija ja sillä on selkeästi omat paikat olla eikä se kaipaa seuraa. Ykä on nykyään ihan eri näköinenkin kuin tullessaan. Silloin se oli hyvin laiha ja turkki oli paksu ja likaisen pörröinen. Nykyisen Ykän turkki on hyvin lyhyttä karvaa ja sitä ei voi pörröiseksi sanoa. Kissa kasvattaa turkkiaan tarpeen mukaan ja silloin tarvittiin paksua lämmikettä. Ykä on ihanasti oppinut nauttimaan elämästään. Iltaisin se tulee ajoissa olohuoneen sohvalle torkkumaan missä on vanhempani ja muut kissat tv:tä katsomassa. Ykä vaatii ensimmäisenä, että pitää siirtyä makuuhuoneeseen nukkumaan. Sen nukkumapaikka on äitini vieressä tarkasti samassa kohtaa ja alkuyöstä äitini kuulemma pitää takatassusta kiinni. Aamu unisuus on Ykän selvä ominaisuus ja näin talvella se heräilee puolen päivän aikoihin. Käyn aina aamuisin tervehtimässä vanhempiani noin yhdeksän aikoihin ja Ykä nukkuu kesälläkin umpiunessa vielä siihen aikaan. Ykä on myös hyvin perso kissan karkeille eli herkkunaksuille eikä sitä ole mitenkään rajoitettu, kun mielestämme rakas Ykä ansaitsee kaiken hyvän mitä vaan voimme sille antaa. 

Kommentit

  1. Anonyymi12:06

    Niin jouluun sopiva tarina ihanasta Ykä-kissasta.

    Oikein hyvää joulua!

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...