sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Valitse tehokkaat ammattilaistuotteet myös kotihoitoon

Nyt tästä TAMMIALEsta on loistotilaisuus ostaa itselleen todella tehokkaat kotihoitotuotteet. Omaankin käyttöön kannattaa valita hoitotuotteet, jotka ovat kosmetologien käyttöön ja myyntiin tarkoitettuja, koska näiden tuotteiden vaikutusainepitoisuudet ovat moninkertaisia verrattuna niin sanottuun markettikosmetiikkaan.

Paljon meikkejä ja muita tuotteita NYT –30%–50%


Tammi–helmikuussa iho tarvitsee tehokasta hoitoa

Tämä TAMMIALE on aivan uusi idea ja tällaista meillä ei ole aikaisemmin ollut. Nyt tuo perinteinen Pimeän kaupan ilta on siirtynyt maalis–huhtikuun vaihteeseen entiseltä paikaltaan, joka oli helmikuu. Ajattelin myös, että tämä TAMMIALE on tukena niille, jotka haluavat aloittaa uuden vuoden huolehtimalla paremmin itsestään. Hyvin hoidettu iho ja raikkaan virkeä ulkonäkö tuovat peiliin katsoessa itsellekin mielihyvää. 
On oletettavaa, että alkuvuodesta voi olla koviakin pakkasia ja ainakin pitkä sisälämmityskausi on kuivattanut ihoa. Dermalogicalta löytyy useampia ale-tuotteita, jotka ylläpitävät ihon kosteutta ja elvyttävät aineenvaihduntaa sekä verenkiertoa. Supertehokas POWER RICH (175€–30%) hoitovoide on aivan erinomainen elvyttäjä talviaikaan. 
Suusuoja rohduttaa huulet helposti ja sitä varten Dermalogican NIGHTLY LIP TREATMENT (49€–30%) on tehokas yöhoitoaine huulille ja myös suunympärysryppyihin. Kuivuus aiheuttaa helposti punoitusta ja siihen Dermalogicalla on hoitovesi REDNESS RELIEF ESSENCE (45€–30%), joka on saanut todella suuren suosion. Punoittelu on tyypillinen ongelma vaaleilla ohutihoisilla suomalaisilla ja moni kärsii siitä todella paljon. Redness Relief Essence on hyvä apu ehkäisemään couperosaa ja rauhoittamaan muitakin punoituksia. Couperosan peittämiseen löytyy avuksi myös Elf-sarjan vihertävä meikkivoide FACE PRIMER NEUTRALIZING GREEN NYT -50%, joka neutralisoi punoitusta ja sen päälle voi laittaa normaalin meikkivoiteen. Youngbloodilla onkin meikkivoiteet tarjouksessa: NATURAL MINERAL FOUNDATION (65€–30%) ja LIQUID MINERAL FOUNDATION (79€–30%) ovat peittäviä, mutta hyvin luonnollisen näköisiä iholla. Youngbloodin laadukkaat mineraalimeikit takaavat kestävän meikin ja mikä parasta, ne antavat ihon hengittää ja samalla myös hoitavat ihoa.



Kuori ja kosteuta

On hyvin tärkeää, että kotihoidossa on mukana säännöllinen ihon kuorinta ja jokin kosteuttava tehohoitotuote. Nyt TAMMIALEssa on kaksi tehokasta kuorinta-ainetta ja ellei kotona vielä ole ammattimaista kuorintatuotetta, se kannattaa hankkia nyt ale-hinnalla.
iS Clinicalin TRI-ACTIVE EXFOLIATING MASQUE (119€–30%) on hellävarainen, muttta tehokas kuorinta-aine. Se irrottaa nopeasti kuolleen solukon, jonka jälkeen kaikki muutkin hoitoaineet imeytyvät paljon paremmin. Toinen kuorinta-aine on Dermalogican DAILY SUPERFOLIANT (63€–30%), jota voi periaatteessa käyttää päivittäinkin, mutta näin talvella, minusta riittää, että käyttää kuorintaa joka toinen päivä. 
iS Clinicalin HYDRA INTENSIVE COOLING MASQUE (95€–30%) on todella tehokas kosteuttaja ja sen viilentävä vaikutus saa aikaan raikkaan sekä virkistyneen ihon. Aamuisin tämä viileys on loistava herättäjä ja iltaisin käytettynä sen voi jättää yön ylitse vaikuttamaan. 





 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti