Olen pahoillani, mutta verkkokauppa-asiakkaat joutuvat odottamaan pakettiaan hiukan pidempään. Tämä meidän TAMMIALE on ollut ihanan suosittu ja tuotteita on mennyt odotettua enemmän. Kiitos siitä teille!
Muutamat tuotteet ovat päässeet meiltä loppumaan ja olen joutunut tilaamaan niitä lisää. Nyt maahantuojien lähettämöt ovat ihan ruuhkautuneet, kun moni avattiin joulun jälkeen vasta viime viikolla. Kaikissa yrityksissä logistiikka on kovilla ja se alkoi marraskuun Black Fridaysta ja joulu toi kiireitä ja nyt alennusmyynnit.
Meiltä yleensä lähtee paketit viimeistään kahden viikon sisällä, mutta pyrin saamaan ne liikkeelle jo parissa päivässä. Tämä on se kohta missä palveluamme pitää hioa ja lähetyksiä pitää laittaa eteenpäin nopeammin. Tässä on vuoden 2021 tärkeä kehityskohta.
Tällä hetkellä meiltä ei puutu mitään tuotteita joten paketit lähtevät pikavauhtia. TAMMIALE loppuu vasta tammikuun lopussa ja teillä on vielä aikaa tehdä hyviä ostoksia.
Kiire on ymmärrettävää.. Ja hyvä, että sitä riittää tänä aikana. Kiireessä oma pakettini oli postitettu entiseen osoitteeseen toiselle puolelle. Onneks kaveri postitti sen mulle. Kuluja siitä vähän tuli ja vaivaa kaverille. Mutta onneks sisältö oli hyvä ja mieluinen. Kiitos kaupan päällisistä taas❤️💖
VastaaPoistaEdelliseen kommenttiini liittyen..Inkeri on laittanut paketin oikein: uuteen osoitteeseeni. Posti toimitti sen sitkeästi vanhaan osoitteeseen👌.
VastaaPoistaKiitos ja anteeksi Inkerille aiheettomasta palautteesta💐.
Mutta tuotteet on edelleen hyvin mieluisia👌