Viime vuosi on ollut yritykseni erikoisin vuosi ja tilanteen rauhoittumiseen menee varmasti pitkään. Veikkaan, että voi olla jo syksy ennen kuin pääsen samaan, mitä oli vuonna 2019. Mitään katastrofia ei meillä tapahtunut, mutta toimintatavat muuttuivat suuresti koronan vuoksi.
iS Clinicalin Cleansing Complex on yhä useamman ehdoton suosikkipuhdistus! |
Verkkokauppa vilkastui
Meidän onni oli, että olen ajoissa seurannut aikaani ja verkkokauppa sekä somemarkkinointi olivat jo tuttuja. Jos olisin aloitellut niitä vasta viime keväänä, niin huonosti olisi käynyt. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että aikaansa pitää seurata ja pysyä kehityksessä mukana. Yrittäjän pitää oppia koko ajan uusia asioita, vaikka kukaan ei siihen patistakaan.
Verkkokaupan lisääntyminen vaikuttaa jonkun verran siihen, mitä tuotteita ostetaan. Pohjois-Suomessa on ostettu suojaavia pakkastuotteita jo marraskuusta lähtien. Aurinkovoiteita ei tänä syksynä ja talvena juurikaan myyty, koska kukaan ei ollut lähdössä etelän lämpöön.
Kaikista suosituin tuote on ollut jo parikymmentä vuotta Dermalogican INTENSIVE MOISTURE BALANCE (100ml 75€) hoitovoide, joka on kaikkien Dermalogican voiteiden ”äiti”. Hyvänä kakkosena on iS Clinicalin CLEANSING COMPLEX (52€) puhdistusgeeli, jota kaikki ostavat lisää kerran kokeiltuaan. Myös iS Clinicalin YOUTH EYE COMPLEX (119€) on vienyt voiton kaikista muista silmänympärysvoiteista. Tosin se on ihan ymmärrettävää, koska sen tehokas vaikutus kohdistuu suurimpiin silmänympärysalueen ongelmiin: turvotukseen, tummuuteen ja ryppyihin.
C-vitamiini on tehokas vaikutusaine
Ilahduttavaa on, että seerumi on päässyt tähän top teniin ja se kertoo suomalaistenkin oppineen käyttämään seerumeita. Dermalogican BIOLUMIN-C SERUM (78€) on ollut todella pidetty ja sehän käy kaikille ihotyypeille kirkastamaan ihon sävyä ja ehkäisemään ikääntymisen merkkejä kasvoilla.
Kymmenen eniten myydyn tuotteen joukkoon mahtuu vielä iS Clinicalin PRO-HEAL SERUM 30ml NYT 139€ (norm.179€), joka sisältää myös c-vitamiinia, mutta on ensisijaisesti tarkoitettu rauhoittamaan couperosaa, ruusufinniä ja punoitusta, mutta myös kiinteyttämään sekä silottamaan ihoa. iS Clinicalin seerumeista on kaksi kokoa 15ml ja 30ml ja Pro-Heal Serumista tämä isompi koko on suosituin. Se on tietysti käytössä edullisempi ja nyt vielä tarjouksessakin. Monille se on perustuote, joka pitää herkistymiset ja punoitukset kurissa.
DAILY MICROFOLIANT (51€) jauhekuorinta on Dermalogican tuotteista kaikista suosituin ympäri maailman. Kyllä se meilläkin mahtuu tähän kymmenen suosikkituotteen joukkoon, mutta sitä alkaa hätyyttelemään Dermalogican uutuus HYDRO MASQUE EXFOLIANT (59€) kuorintanaamio. Luulen, että tänä vuonna tämä uutuus saattaa ohittaa tuon perinteisen taikajauheen. Tämä johtuu selkeästi meidän hoitolan asiakkaiden ikärakenteesta. Meillä on vähemmän alle kolmekymppisiä asiakkaita ja enemmän 40-70 vuotiaita ja heidän kuiva sekä ohentuva iho tarvitsee enemmän kosteuttavaa kuorintanaamiota.
Toinen hoitovoide, joka pääsi listalle on iS Clinicalin SHEALD RECOVERY BALM (87€), joka on täyteläinen sekä suojaava yö- ja päivävoide. Myös Dermalogican SOUND SLEEP COCOON (78€) yövoide on niin ihana, että kaikki rakastavat sitä ja sen stressiä vähentävää tuoksua. Yleensä listalla on DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 (69€) uv-suojallinen päivävoide, mutta nyt syksyllä sen myynti on selvästi vähentynyt, koska kukaan ei lähde aurinkolomalle. Normaalisti sitä myydään läpi vuoden yhtä paljon. Toinen aikaisempi suosikki SKINPERFECT PRIMER sk30 (49€) meikinpohjustusvoide on vähän menettänyt suosiotaan, niin kuin meikkituotteet yleensäkin. Etätyöt ovat vähentäneet meikkaamista huomattavasti ja se näkyy selvästi meikkien myynnissä. Tosin myös Youngbloodin uutuus CC PERFECTING PRIMER (53€) meikki- ja meikinpohjustusvoide yhdistelmä on vienyt SkinPerfect Primerin käyttäjiä.
Nämä tilastot ovat minulle tosi mieleisiä tehdä ja kerron myöhemmin mitkä olivat Tammialen suosikit.
- Dermalogican PHYTO REPLENISH OIL NYT 59€ (norm.73€) seerumi vahvistaa ihon omia suojamekanismeja ja estää kuivumista sekä rypistymistä.
- iS Clinicalin NECK PERFECT COMPLEX NYT 73€ (norm.95€) kaulavoide, joka kiinteyttää ja tasoittaa kaula- ja dekolteealuetta.
PROSKIN C-VITAMIINIKASVOHOITO & KOTIHOITOPAKKAUS NYT 79€ (norm.115€). Kotihoitopakkaus sisältää Skin Smoothing Cream hoitovoiteen, BioLumin-C seerumin ja BioLumin-C Eye Serumin. Tarjoukset voimassa tammikuun loppuun asti.
Joko olet liittynyt postituslistallemme? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti