Siirry pääsisältöön

Verkkokaupan toimitukset ovat nyt hitaalla

 Olen pahoillani, mutta verkkokauppa-asiakkaat joutuvat odottamaan pakettiaan hiukan pidempään. Tämä meidän TAMMIALE on ollut ihanan suosittu ja tuotteita on mennyt odotettua enemmän. Kiitos siitä teille!

Muutamat tuotteet ovat päässeet meiltä loppumaan ja olen joutunut tilaamaan niitä lisää. Nyt maahantuojien lähettämöt ovat ihan ruuhkautuneet, kun moni avattiin joulun jälkeen vasta viime viikolla. Kaikissa yrityksissä logistiikka on kovilla ja se alkoi marraskuun Black Fridaysta ja joulu toi kiireitä ja nyt alennusmyynnit. 

Meiltä yleensä lähtee paketit viimeistään kahden viikon sisällä, mutta pyrin saamaan ne liikkeelle jo parissa päivässä. Tämä on se kohta missä palveluamme pitää hioa ja lähetyksiä pitää laittaa eteenpäin nopeammin. Tässä on vuoden 2021 tärkeä kehityskohta. 

Tällä hetkellä meiltä ei puutu mitään tuotteita joten paketit lähtevät pikavauhtia. TAMMIALE loppuu vasta tammikuun lopussa ja teillä on vielä aikaa tehdä hyviä ostoksia.

Kommentit

  1. Kiire on ymmärrettävää.. Ja hyvä, että sitä riittää tänä aikana. Kiireessä oma pakettini oli postitettu entiseen osoitteeseen toiselle puolelle. Onneks kaveri postitti sen mulle. Kuluja siitä vähän tuli ja vaivaa kaverille. Mutta onneks sisältö oli hyvä ja mieluinen. Kiitos kaupan päällisistä taas❤️💖

    VastaaPoista
  2. Edelliseen kommenttiini liittyen..Inkeri on laittanut paketin oikein: uuteen osoitteeseeni. Posti toimitti sen sitkeästi vanhaan osoitteeseen👌.
    Kiitos ja anteeksi Inkerille aiheettomasta palautteesta💐.
    Mutta tuotteet on edelleen hyvin mieluisia👌

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...