Olen pitkään pyöritellyt mielessäni, että haluaisin muistaa asiakkaita jollain kivalla näin joulun alla. Ajatuksena on ollut tuottaa iloa ja mielihyvää tähän muuten kylmään ja pimeään aikaan. Siksi keksin tämän joulukalenteriarpajaiset.
Osallistu arpajaisiin
Joulunkuun alettua julkaisemme joka aamu noin kello 9-10 mikä tuote joulukalenterista löytyy. Olen askarrellut joulukalenterin tyhjistä muovipalloista jotka koristelin ja jokaisen sisällä on jokin tuotenäyte. Sen päivän ajan tuo tuote on normaalikokoisena tarjoushinnalla ja seuraavana aamuna yksi tuote arvotaan osallistujien kesken. Arpajaisiin voi osallistua facebookissa, blogissa ja instagramissa, mutta vain yhdessä niistä eli jokainen pääsee mukaan vain yhdellä osallistumisella. Seuraavana aamuna suoritamme Marin kanssa arpajaiset. Lasken osallistujien määrän ja teen niin monta numeroitua lippusta arpakippoon. Sieltä poimitaan yksi lappunen ja tuo numero kertoo voittajan. Numeroin jokaisen osallistujan osallistumisjärjestyksessä ja aloitan vuoropäivinä laskemisen joko facebookista, instagramista tai blogista. Näin tuo arvottu numerolappu kertoo kuka on onnellinen voittaja. Ilmoitamme heti voittajalle ja hän voi hakea tuotteen hoitolasta tai voimme sen postittaa. Blogissa osallistutaan siten, että laitetaan kommenttiin joko oma nimi tai nimimerkki. Harmillisesti blogger nykyään tarkistaa ensin ettei kyseessä ole robotti ja joudutte tekemään heidän tarkistusjuttunsa. Me emme voi sitä asetusta muuttaa, mutta siinä ei montaa sekunttia teillä mene. Facebookissa osallistutte myös tykkäämisellä tai kommentilla ja samon instagramissa. Kannattaa kokeilla onnea!
Hanki tarjoushinnalla itsellesi joululahja
Olen yrittänyt tehdä mahdollisimman edulliset tarjoustuotteet joka päiväksi. Ajatus oli, että voitte ostaa hyvällä tarjoushinnalla tuotteen itselle, tai läheisillenne joululahjaksi. Jokainen tuote on tarjouksessa vaan yhden päivän joten kannattaa vilkaista sivujamme joka päivä. Verkkokaupassa oston voi tehdä heti, mutta jos haluatte hakea tuotteen hoitolasta ja ette juuri sinä päivänä ehdi voitte varata tuotteen sähköpostilla, tai tekstarilla ja samalla voi kertoa milloin sen noudatte. Samoin pitää toimi näiden viikonlopun tuotteiden kanssa. Liikehän ei ole auki lauantaina ja sunnuntaina ja jos haluatte ne tuotteet hakea hoitolasta laittakaa siitä tekstari tai sähköposti. Minua jänskättää miten tämä homma alkaa sujumaan ja saanko kaiken nettiin sillä aikataululla, kun olen luvannu. Onneksi Mari ja ”nettipäällikkö” Annukka auttaa minua. Toivon voivani ilahduttaa asiakkaitani ja lukijoita tällä ehkä lapsellisenkin leikkimielisellä joulukalenterilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti