Siirry pääsisältöön

Kauneushoitola on auki kello 10.00-17.00

Virallisestihan hoitola on auki kello 10.00-17.00, mutta käytännössä olen lähes joka ilta työssä ainakin kello 19 asti. Meille voi poiketa ostoksille milloin tahansa eikä siitä tarvitse ilmoittaa etukäteen. Välillä nousee keskusteluun nämä meidän aukioloajat, koska niitä ei pysty sovittamaan kaikkien aikatauluun sopiviksi. Nyt jouluviikolla olen keskustellut useampien asiakkaiden kanssa meidän aukioloajoista.

Kosmetologin työ on ilta painotteista

Yleensä aukioloajoista tulee palautetta tuosta meidän aamun avaamisajankohdasta. Joillakin on sellainen käsitys, että noudatamme jotain toimistojen aukioloaikoja ja avaamme kello kahdeksan. Olen vuosien varrella saanut monenlaista neuvoa aukioloaikojen järjestämisestä. Aika usein tulee napakka neuvo, että olenko vähän tyhmä, kun en aloita aikaisemmin ja lähde sitten aikaisemmin kotiin. Tottakai minäkin ymmärrän tämän olevan ihan järkevää, mutta mites käy suurimman osan vakioasiakkaista jotka pääsevät työstä neljän, viiden aikoihin? Aukioloaikoja ei soviteta minulle ja Marille parhaiten sopiviksi vaan niin, että ne palvelevat mahdollisimman montaa asiakasta. Hoitolan kännykästä näemme, että hoitolaan soitettaan kello kahdeksasta lähtien. Siellä on puhelinvastaaja kertomassa aukioloajoista, mutta harva viitsii sitä kuunnella. 

Työtehon pitää riittää koko päiväksi

Olen mielestäni onnistunut järjestämään työpäivämme niin, että minulla ja Marilla riittää virtaa koko
päiväksi. Me olemme hyvin erilaisia ajankäytön suhteen, mutta olemme oppineet toistemme rytmiin.
Mari haluaa hitaan ja rauhallisen aamun ja hän on yleensä jo yhdeksältä hoitolassa. Silloin, kun Mari on jo paikalla hän kyllä vastaa puhelimeen ja hoitaa työasioita ennen kello kymmentäkin. Minulla aamu on todella kiireinen ja nopea. Nykyisin käyn joka aamu ja ilta töihin lähtiessä ja töistä tullessa vanhempieni luona seinän takana. Näin pysyn selvillä heidän päiväohjelmastaan ja avuntarpeestaan. Toistaiseksi he pärjäävät oikein hyvin, mutta huononpaan suuntaanhan heidän vointinsa menee koko 
ajan. Joudun myös joskus viemään isääni lääkäriasioille kesken päivänkin, mutta olen päättänyt, että pidän heidän auttamistaan ensisijaisena. Tuo aamu on myös kaikkien muiden asioihin hoitamista vastaan. Hoidan tilitoimistoasiat aina ennen kymmentä ja kaikki muutkin juoksevat asiat. Paketteja pitää hakea ainakin pari kertaa viikossa Matkahuollosta, koska saan ne nopeammin itse hakiessa. Olen siis juossut jo monta asiaa ennen kuin ehdin hoitolan aamua aloittamaan. Yleensä iltapäiväajat täyttyvät ensimmäisenä ja niistä on pulaa, vaikka otankin viimeisen asiakkaan kello 18.00, tai 19.00. Jos aloittaisin hoitotyön kello kahdeksan ja jatkaisin siitä yli kaksitoistatuntia eteenpäin niin kohta hoitolassa tulisi vastaan kiukkuinen marttyyri jonka työn taso olisi mitä sattuu. Minä en ole yli-ihminen, vaikka työstäni tykkäänkin ja joidenkin mielestä yrittäjän pitää pystyä venymään. Olen tehnyt itselleni rajat, että kymmenen tunnin työpäivä menee vielä ihan mukavasti ja ehdin illalla vielä hiukan paneutumaan harrastuksiini ja kotiasioihin. Ilman sotahistoria harrastustani voisi olla vaikea irroittautua työstä. Pystyn täysin nollaamaan työasiat, kun uppoudun pariksi tunniksi, Stalingradin taisteluihin. Toivon, että nämä selitykset riittävät perusteluiksi miksi emme aloita päivää aikaisemmin. Asiakkaan on vaikea ymmärtää, että yrityksessä on paljon muitakin töitä kuin kosmetologin työ. Eikä tietysti ole tarpeen ymmärtääkään. Joillekin vaan on suuri yllätys, jos kerron tilausten tekemisestä ja pakettien hakemisesta. Harvalle tulee mieleen ettei tavara hyppää hyllyihin itsekseen vaan jonkun pitää ne tilata ja tuoda paikalle. Yritetään olla joustavia asioiden suhteen niin kaikki sujuu paremmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...