Hyvä työntekijä on kullan arvoinen

Koko syksyn on uutisissa ollut juttuja työtaisteluista, lakoista ja eri liittojen kannanotoista. Tuntuu, että nämä suuret sanat ovat hyvin kaukana pienyrittäjän arjesta ja työnantajan ja työntekijän roolista yksityisessä yrityksessä.

Mari tuli työhön 1999

Ensi vuonna tulee kaksikymmentävuotta Marin työsuhteen alkamisesta. Tavallaan sen hetkinen työntekjäni Rea testamenttasi paikkansa Marille. Rea oli muuttamassa pois Hämeenlinnasta miehensä työn takia ja etsin hänen tilalleen kosmetologia. Mari oli poikkenut kysymässä työpaikkaa minun poissa ollessani ja Rea oli heti tehnyt johtopäätöksen, että tässä on sopiva tyyppi. Rea sopi tapaamisen minulle ja Marille ja oli jo etukäteen selvitellyt hänen koulutustaan ja osaamista. Sen jälkeen Rea ”myi” minulle Marin ja hän oli todella oikeassa. Sain myös Realta ystävällisiä neuvoja työnantajan tehtävistä mitkä eivät olleet tulleet minulle mieleen. Olemme Marin kanssa tavanneet Reaa aina silloin tällöin tämän parinkymmenenvuoden aikana. Työnantajan rooliin oppinen ei käy hetkessä eikä siihen missään opeteta. Jokainen pienyrittäjä toimii oman intuitionsa mukaan. Minä olen päätynyt tekemään niin kuin itse haluaisin työnantajan toimivan minua kohtaan. Sekin on hiukan kaukaa haettu, koska en ole koskaan ollut missään töissä vaan aloitin yrittäjänä heti valmistuttuani. Ehkä tästä työnantajankin tavoista ja johtamisesta yleensäkin voisi yrittäjäjärjestöt järjestää jotain koulutusta, koska jokainen joutuu kasvamaan siihen yrityksensä kasvun mukana. 

Mari on hieno luonne

Näin pienessä yrityksessä ei voi olla mitään työnantaja, tai työntekijä rooleja. Kumpikin toimii luonteensa ja tapojensa mukaan. Sanon yleensä Maria työkaverikseni ja vain niissä tilanteissa puhun työntekijästä joissa tarvitaan virallista tietoa. Olemme Marin kanssa tasavertaisia ja kuuntelen hyvin tarkkaan, jos Marilla on jotain sanottavaa. Vastuutani en pakene, vaan tiedostan sen, että loppupeleissä vastuu on ainostaan minulla. Parikymmentä vuotta yhteisessä työpaikassa on opettanut meitä tuntemaan toisemme aika hyvinkin. Osaamme myös erinomaisesti pelata yhteen. Silloin, kun meillä on kiire tilanne pystymme jakamaan työt ihan automaattisesti ilman keskustelua. Kongressimatkoilla tulee paljon yhteisiä kokemuksia ja silloin huomaan miten suuri asia on, kun voi heti käydä keskustelua mikä meille käy ja mitkä opit otamme käyttöön. Yksin en enää haluaisikaan lähteä työmatkoille vaan yhdessä on mukavampi mennä. Ellen pysty Maria viemään kongresseihin en sitten mene itsekään. Ihonhoidosta ja omasta työstämme olemme hyvin samoilla linjoilla. Kumpikaan meistä ei ole kiinnostunut maskeerauksesta, tai juhlameikeistä ja yhdessä päivittelemme mitä
hullutuksia hoitoihin tulee. Emme missään tapauksessa lähtisi mihinkään neulaushoitoihin, tai syvällisiin happokuorintoihin. Tiedän, että suhteemme on nykyisin harvinainen, koska ihmiset vaihtaa työpaikkaa muutaman vuoden välein. Olen yrittänyt tehdä kaikkeni, että olisin hyvä työnantaja. Kuitenkaan en pysty antamaan samoja etuja kuin isot yritykset joilla on suuremmat talousresurssit. Näin joulukiireissä konkretisoituu miten hyvä on, kun kumpikin osaa hommansa ja on vastuullinen työstään. Minun ei koskaan tarvitse huolehtia onko Mari varmasti tehnyt sovitut asiat ja koskaan hänellä ei ole huonoa hetkeä asiakaspalvelussa. Kiitos Mari, että olet olemassa.

Tässä Mari odottelee Dermalogican koulutuksen alkua muutaman kollegan kanssa.