Siirry pääsisältöön

Joulukalenterista paljastui Precleanse

Eilisen joulukalenterituotteen voitti MARJA KÄLLSTRÖM ja hän osallistui facebookin kautta. Onnittelut!



Hyvä puhdistus on ihonhoidon perusta

Dermalogican Precleanse alkupuhdistusöljy tuli myyntiin lähes kymmenen vuotta sitten ja se mullisti täysin ihonpuhdistuksen vaikutukset. Precleanse sulattaa kaiken rasvaliukoisenkin meikin, ympäristösaasteet ja ihon oman talierityksen. Sen avulla iho varmasti puhdistuu, mutta ei kuivu ja kiristy. Ennen Precleansea tehokkaasti puhdistavat tuotteet olivat voimakkaita ja ihoa rasittavia ja kuivattavia. Precleanse muutti koko ihonpuhdistuskäsitteen, koska se on myös samalla hoitotuote. Precleansen myötä siirryttiin ihonpuhdistamisessa kaksoispuhdistukseen mikä on nykyään käytössä melkeimpä kaikilla hoitosarjoilla. Tarkoitus on, että ensimmäinen puhdistus tehdään Precleansella ja se poistaa kaiken ulkoapäin tulevan lian ja rasvaliukoiset aineet kasvoilta. Sen jälkeen iho pestään ihotyypin mukaisella puhdistusaineella ja se poistaa kaiken ihon erittämät kuona-aineet. Samalla Precleansesta imeytyy hoitavia aineita ihoon ja varsinkin talvella sillä on suuri merkitys ettei puhdistaminen kuivata, vaan hoitaa ihoa. 

Precleanse ja Precleanse Balm on sisarukset

Tänään joulukalenterista tuli Precleanse, mutta kerron samalla sen pikkusiskosta eli Precleanse Balmista (58€). Precleanse Balm tuli myyntiin vasta pari vuotta sitten ja se on tarkoitettu kuivalle iholle. Sitä käytetään samaan tapaan kuin nestemäistä Precleansea, mutta siinä on vielä enemmän hoitavia vaikutuksia. Atoopikoille Precleanse Balm on ollut pelastus ja sen vaikutuksesta vesipesu on mahdollista heillekin. Itse käytän aina talvella tätä Precleanse Balmia, koska kuiva ja ikääntynyt ihoni vaatii hoitoa todella paljon. Precleanse Balm on täyteläinen voide joka sulaa nesteeksi iholle
levitettäessä. Se on myös parempi pitää matkoilla mukana, koska se ei valu tuubista ulos. Näiden Precleansetuotteiden ansiosta puhdistuksesta on tullut yksi ihon hoitovaihe ja se on nopeuttanut ja tehostanut meikin poistoa. Precleanse poistaa lähes kaikki vedenkestävätkin silmämeikit ja sulattaa huokosiin piintyneen meikkivoiteen. Ellet ole vielä kokeillut Precleansea tee se nyt.

Kommentit

  1. Mukana :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Saara15:49

    Mukana, precleanse on huippu! Saara, TRE

    VastaaPoista
  3. Mukaan
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukaan arvontaan!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  5. Anonyymi22:54

    Mukana arvonnassa:)

    Marjukka

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...