Siirry pääsisältöön

Kissaperheen joulun odotus

Viimeksi, kun kirjoitin meidän kissaporukasta oli kesähelle ja kaikki kuumuudesta pökerryksissä. Jössekin laihtui niin, että luulin jo sen olevan sairas. Nyt ei ole laihuudesta tietoakaan, vaan ruoka maittaa kuten ennenkin ja Jösse on pullea poika.

Ykän uusi elämä

Tuossa seinän takana vanhempieni puolella vasta pullukoita löytyy. Siellä nämä sisarukset Kultsu, Täply ja Pikkuleidi ovat aina olleet tukevia maalaiskissoja. Nyt näyttää siltä, että varsinkin pojat Kultsu ja Täply alkavat muistuttaa sumopainijaa. Onneksi tiedän vanhastaan, että tämä syyspuoli on kissoilla tankkaamisvaihe ja kerätään talvivarantoa. Keväällä lopetetaan syöminen ja pyritään bikinikuntoon. Mielenkiintoista on ettei Ykä ole tässä elämän rytmissä. Ykähän on äitini kesyttämä kulkukissa joka on jo muutaman vuoden ollut perheemme silmäterä. Voisi kuvitella, että Ykä tankkaisi nyt urakalla, kun on ruokakuppien ääreen päässyt. Näin se ei ole, vaan Ykä on ainoa jonka paino ei vaihtele vuoden mittaan. Se on ihan hyvä juttu ja hienoa on myös ettei Ykä ahmi vaan luottaa nykyisin siihen, että kotona saa aina ruokaa. Aikoinaan meidän pihaan tullessaan Ykä oli onnettoman laiha ja takkuinen. Näin talvella puhelen joka päivä Ykälle miten hieno juttu on, kun hän rupesi meidän kissaksi. Oli sydäntä särkevää katsoa ensimmäisenä talvena, kun Ykä kyhjötti pihassa eikä uskaltanut tulla sisälle. Nykyisin Ykällä on aika herraskainen elämänrytmi. Ykä nukkuu huomattavasti pidempään äitini sängyssä kuin muut kissat. Näin talvella se tulee aamupalalle vasta aamupäivästä kymmenen jälkeen. Päivä kuluu käyskennellen ikkunasta ikkunaan lintuja katselemaan ja pikku torkkuja ottaen. Illan suussa asetutaan koko perheen voimin olohuoneen sohvaan telkkaa katsomaan ja Ykän paikka on sohvan selkänojalla. Kultsu ja Ykä ovat erityisesti ystävystyneet keskenään ja jossain kohtaa iltaa ne juoksevat peräkanaa ja leikkivät piilosta. Ihanaa on huomata, että Ykän luottamus on kasvanut ja se ei enää säiky, tai pelkää mitään. Tutut miehet isäni ja mieheni saavat tehdä sisätiloissa mitä vaan eikä Ykä enää kavahda pakoon. Ulkona Ykä ei ole vielä tähän asti antanut mieheni koskea itseensä, mutta nyt syksyn aikana se on kai ottanut Kultsusta mallia ja antaa hiukan silittää. Kultsu ja Ykä liikkuu pihassa parivaljakkona ja ovat aina vastassa, kun mieheni tulee työstä. Kultsu kiehnää heti silityksiä ja nyt kuulemma Ykäkin jää odottamaan, että hänkin saisi huomiota. Kaikki kissat ovat meille rakkaita, mutta Ykä on erityistapaus jonka tekemisiä ja edistymistä seuraamme tarkkaan.

Hertta on kuningatar

Porukan pomo on ehdottomasti meidän Hertta. Hertta pitää kuria meidän puolella, mutta myös naapurissa. Nykyisin Hertta lähtee arkiaamuisin minun mukanani ”mummulaan” päivähoitoon. Siellä paras nukkumapaikka on keittiön ikkunalauta jonka alla on lämpöpatteri. Jos paikka on varatta ei se Herttaa haittaa vaan hän kylmän viileästi käy läpsimään, että pois siitä. Äitini rotevat kollit Kultsu ja Täply siirtyvät loukkaantuneena muualle, mutta eivät uskalla Herttaa vastustaa. Minua hiukan hävettää ettei Hertalla ole mitään käytöstapoja kylässä vaan hän ottaa heti ohjat tassuihinsa, kun tulee sisälle. Ruokakipot tarkistetaan ensimmäisenä ja jos joku muu on syömässä saa se väistyä. Päivätorkut Hertta ottaa äitini kainalossa ja teppaa kuulemma vaativasti, jos äitini ei heti asetu pötkölleen, kun Hertta haluaa. Ykä saa olla toisena päivätorkkukaverina, mutta muut saa kyytiä ja menevät isäni petikaveriksi. Välillä siellä on kaksi vanhusta ja viisi kissaa yhtä aikaa päivälevolla. Varsin mukava tapa viettää marraskuun sadepäiviä. 

Veljekset Kultsu ja Täply päiväunilla.


Kommentit

  1. Anonyymi21:34

    Aivan ihanaa kissaelämän kuvausta. Tulee niin ikävä omia kissaveljeksiä, jotka kirmaavat kissojen taivaassa. Lokoisaa joulua kissoille ja heidän palveluskunnalleen.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on jo monta kissasukupolvea pilven reunalla katselemassa ihmisten touhuja. Omat kissani ovat nyt kaksitoista kaikki kolme, vaikka Hertta onkin eri pentueesta ja ihan tavallisesta perheestä eikä löytökissa niin kuin pojat. Tietysti kohta voi alkaa jo joku sairastelemaan ihan vanhuuttaankin, vaikka meillä kissat ovat yleensä eläneet parikymppisiksi ellei ole tullut jotain vakavaa sairautta. Olen jo pohtinut miten kerron asiakkaille, kun niille jotain ikävää sattuu. Monihan kyselee aina niiden kuulumisia. Tiedän ennestään etten pysty itkemättä kertomaan sairastumisista yms.
    Ilmeisesti edellisten kissojen kohdalla olen vaan lakannut niistä puhumasta ja asiakkaat ovat osanneet lukea rivien välistä, että minulla on surua. Sitten kuukausien päästä olen vasta pystynyt kertomaan mitä on tapahtunut. Turhaa tietysti miettiä sitä jo tässä vaiheessa. Tosin niin moni lukija ja asiakas on eläinrakas, että ymmärtävät miten kova paikka luopuminen on.

    Hyvää joulua ja iloisesti alkavaa uutta vuotta kaikille!

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...