perjantai 14. joulukuuta 2018

Kissaperheen joulun odotus

Viimeksi, kun kirjoitin meidän kissaporukasta oli kesähelle ja kaikki kuumuudesta pökerryksissä. Jössekin laihtui niin, että luulin jo sen olevan sairas. Nyt ei ole laihuudesta tietoakaan, vaan ruoka maittaa kuten ennenkin ja Jösse on pullea poika.

Ykän uusi elämä

Tuossa seinän takana vanhempieni puolella vasta pullukoita löytyy. Siellä nämä sisarukset Kultsu, Täply ja Pikkuleidi ovat aina olleet tukevia maalaiskissoja. Nyt näyttää siltä, että varsinkin pojat Kultsu ja Täply alkavat muistuttaa sumopainijaa. Onneksi tiedän vanhastaan, että tämä syyspuoli on kissoilla tankkaamisvaihe ja kerätään talvivarantoa. Keväällä lopetetaan syöminen ja pyritään bikinikuntoon. Mielenkiintoista on ettei Ykä ole tässä elämän rytmissä. Ykähän on äitini kesyttämä kulkukissa joka on jo muutaman vuoden ollut perheemme silmäterä. Voisi kuvitella, että Ykä tankkaisi nyt urakalla, kun on ruokakuppien ääreen päässyt. Näin se ei ole, vaan Ykä on ainoa jonka paino ei vaihtele vuoden mittaan. Se on ihan hyvä juttu ja hienoa on myös ettei Ykä ahmi vaan luottaa nykyisin siihen, että kotona saa aina ruokaa. Aikoinaan meidän pihaan tullessaan Ykä oli onnettoman laiha ja takkuinen. Näin talvella puhelen joka päivä Ykälle miten hieno juttu on, kun hän rupesi meidän kissaksi. Oli sydäntä särkevää katsoa ensimmäisenä talvena, kun Ykä kyhjötti pihassa eikä uskaltanut tulla sisälle. Nykyisin Ykällä on aika herraskainen elämänrytmi. Ykä nukkuu huomattavasti pidempään äitini sängyssä kuin muut kissat. Näin talvella se tulee aamupalalle vasta aamupäivästä kymmenen jälkeen. Päivä kuluu käyskennellen ikkunasta ikkunaan lintuja katselemaan ja pikku torkkuja ottaen. Illan suussa asetutaan koko perheen voimin olohuoneen sohvaan telkkaa katsomaan ja Ykän paikka on sohvan selkänojalla. Kultsu ja Ykä ovat erityisesti ystävystyneet keskenään ja jossain kohtaa iltaa ne juoksevat peräkanaa ja leikkivät piilosta. Ihanaa on huomata, että Ykän luottamus on kasvanut ja se ei enää säiky, tai pelkää mitään. Tutut miehet isäni ja mieheni saavat tehdä sisätiloissa mitä vaan eikä Ykä enää kavahda pakoon. Ulkona Ykä ei ole vielä tähän asti antanut mieheni koskea itseensä, mutta nyt syksyn aikana se on kai ottanut Kultsusta mallia ja antaa hiukan silittää. Kultsu ja Ykä liikkuu pihassa parivaljakkona ja ovat aina vastassa, kun mieheni tulee työstä. Kultsu kiehnää heti silityksiä ja nyt kuulemma Ykäkin jää odottamaan, että hänkin saisi huomiota. Kaikki kissat ovat meille rakkaita, mutta Ykä on erityistapaus jonka tekemisiä ja edistymistä seuraamme tarkkaan.

Hertta on kuningatar

Porukan pomo on ehdottomasti meidän Hertta. Hertta pitää kuria meidän puolella, mutta myös naapurissa. Nykyisin Hertta lähtee arkiaamuisin minun mukanani ”mummulaan” päivähoitoon. Siellä paras nukkumapaikka on keittiön ikkunalauta jonka alla on lämpöpatteri. Jos paikka on varatta ei se Herttaa haittaa vaan hän kylmän viileästi käy läpsimään, että pois siitä. Äitini rotevat kollit Kultsu ja Täply siirtyvät loukkaantuneena muualle, mutta eivät uskalla Herttaa vastustaa. Minua hiukan hävettää ettei Hertalla ole mitään käytöstapoja kylässä vaan hän ottaa heti ohjat tassuihinsa, kun tulee sisälle. Ruokakipot tarkistetaan ensimmäisenä ja jos joku muu on syömässä saa se väistyä. Päivätorkut Hertta ottaa äitini kainalossa ja teppaa kuulemma vaativasti, jos äitini ei heti asetu pötkölleen, kun Hertta haluaa. Ykä saa olla toisena päivätorkkukaverina, mutta muut saa kyytiä ja menevät isäni petikaveriksi. Välillä siellä on kaksi vanhusta ja viisi kissaa yhtä aikaa päivälevolla. Varsin mukava tapa viettää marraskuun sadepäiviä. 

Veljekset Kultsu ja Täply päiväunilla.


2 kommenttia:

  1. Anonyymi21:34

    Aivan ihanaa kissaelämän kuvausta. Tulee niin ikävä omia kissaveljeksiä, jotka kirmaavat kissojen taivaassa. Lokoisaa joulua kissoille ja heidän palveluskunnalleen.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on jo monta kissasukupolvea pilven reunalla katselemassa ihmisten touhuja. Omat kissani ovat nyt kaksitoista kaikki kolme, vaikka Hertta onkin eri pentueesta ja ihan tavallisesta perheestä eikä löytökissa niin kuin pojat. Tietysti kohta voi alkaa jo joku sairastelemaan ihan vanhuuttaankin, vaikka meillä kissat ovat yleensä eläneet parikymppisiksi ellei ole tullut jotain vakavaa sairautta. Olen jo pohtinut miten kerron asiakkaille, kun niille jotain ikävää sattuu. Monihan kyselee aina niiden kuulumisia. Tiedän ennestään etten pysty itkemättä kertomaan sairastumisista yms.
    Ilmeisesti edellisten kissojen kohdalla olen vaan lakannut niistä puhumasta ja asiakkaat ovat osanneet lukea rivien välistä, että minulla on surua. Sitten kuukausien päästä olen vasta pystynyt kertomaan mitä on tapahtunut. Turhaa tietysti miettiä sitä jo tässä vaiheessa. Tosin niin moni lukija ja asiakas on eläinrakas, että ymmärtävät miten kova paikka luopuminen on.

    Hyvää joulua ja iloisesti alkavaa uutta vuotta kaikille!

    Inkeri

    VastaaPoista